Oulussa vammaispalvelulain tai sosiaalihuoltolain mukaisia asiointimatkoja ei voi käyttää koronarokotuksiin kulkemiseen ensi maanantaista 12. huhtikuuta alkaen.
Koronarokotukseen menoon pitää siis varata matka erikseen Kelan alueellisesta tilausnumerosta.
Jos on jo ehtinyt tilata rokotusmatkan Matkapalvelukeskuksen kautta, tilatun matkan voi kuitenkin käyttää.
Kela korvaa tarvittaessa matkan koronarokotukseen, jos terveydentilan vuoksi ei voi käyttää julkisia kulkuneuvoja tai niitä ei ole käytettävissä.
Matkat korvataan yleensä halvimman matkustustavan mukaan. Yhdensuuntaisen matkan omavastuu on enintään 25 euroa.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.