Essoten alueella on todettu 12 uutta koronatartuntaa. Tartunnat jakaantuvat useammalle päivälle.
Tartunnoista 11 löytyi Mikkelistä ja yksi Pieksämäeltä. Noin puolet tartunnoista todettiin jo karanteenissa olevilla henkilöillä.
Puolet tartunnoista liittyy sen sijaan uuteen tartuntaketjuun Mikkelissä. Tämän ketjun jäljitystyö on kesken, eikä ketjun alkuperästä ole vielä tietoa.
– Essote ottaa parhaillaan yhteyttä altistuneisiin. Yhteydenotto voi tulla myöhään illallakin. Altistumisia on voinut tapahtua ainakin Päämajakoulussa, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.
Tiistaina Essoten alueen koronanyrkki päätti lieventää nuoria ja opiskelijoita koskevia koronarajoituksia. Seppälän mukaan uudet tartunnat eivät ainakaan vielä vaikuta suunniteltuihin lievennyksiin.
– Nämä tartunnat kuitenkin jakautuvat useammalle päivälle ja puolet on todettu karanteenissa olevilla. Tietenkin tilannetta seurataan hyvin tarkkaan, Seppälä vakuuttaa.
Essote on avannut rokotusaikoja myös terveille yli 65-vuotiaille kaikkiin rokotuspisteisiin. Tarjolla on tässä vaiheessa AstraZenecan rokote.