Tornion ABC-ravintola on suljettu toistaiseksi ainoana Pohjois-Suomen ABC-ravintoloista. Tornion tilanne on selvästi ketjun muita ravintoloita heikompi.

Torniossa asiakaskato iski entistä kovempaa, kun Ruotsi alkoi vaatia negatiivista koronatestitulosta.

– Se on ollut viimeinen niitti, joka on laskenut vähäistä myyntiä entisestään, sanoo ryhmäpäällikkö Soile Tikkala.

Tikkalan mukaan Tornion ravintolan aukaiseminen riippuu koronatilanteen kehittymisestä.

Työntekijöille töitä kaupoista

Työt eivät kuitenkaan ole loppuneet Tornion ravintolan työntekijöiltä, koska heidät on työllistetty kaupan puolelle Tornioon ja Kemiin.

Muualla Pohjois-Suomessa ABC-ruokaravintolat ovat auki.

– Esimerkiksi Pudasjärvellä liikkuu mökkiläisiä. Myöskään Tupoksella ja Pulkkilassa ei ole tapahtunut niin merkittävää myynnin pudotusta, Tikkala kertoo.

ABC-ruokaravintoloita on myös esimerkiksi Kemijärvellä, Kajaanissa ja Kuusamossa.

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.