Pohjalaismaakunnissa on vaihtelevasti pulaa terveydenhuollon työntekijöistä.

Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla Soiten alueella voitaisiin palkata heti 20-30 lääkäriä, jos sopivia tekijöitä löytyisi, kertoo Soiten terveyden ja sairaanhoidon vastaava toimialuejohtaja Lotta Seppinen.

– On toki aloja, joissa tilanne on ihan hyvä, mutta esimerkiksi perusterveydenhuollossa otettaisiin kyllä heti lääkäreitä töihin. Myös psykiatrian alalla on ollut kroonisempaa lääkäripulaa kuten myös neurologiassa, gynekologiassa ja puheterapeuttien piirissä, Seppinen sanoo.

Sairaanhoitajia tarvittaisiin puolestaan määräaikaisiin tehtäviin useisiin eri yksikköihin Soiten alueella. Perhon- ja Lestijokilaaksossa on myös tarvetta lähihoitajille.

Myös Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa suurin lääkäritarve on psykiatrian ja yleislääketieteen lisäksi keuhkosairauksien ja anestesiologian erikoisaloilla.

Johtajaylilääkäri Kirsi Juvilan mukaan suurten erikoisalojen virat on kuitenkin pitkälti täytetty, mutta pienemmillä erikoisaloilla virkoja on täyttämättä. Kesän tilanne näyttää tällä hetkellä lääkäreiden osalta hyvältä, mutta särkymävaraa ei ole paljoa.

Sijaisia tarvitaan jatkuvasti

Koronan tuomien lisätöiden ohella epidemia on myös syönyt terveydenhuollon työntekijöiden sijaisresurssia. Tavallisesti muissa töissä käytettäviä sijaisia on jouduttu nyt sijoittamaan koronatesteihin, jäljitykseen ja rokotuksiin.

Myös Vaasan keskussairaalassa sijaisia on tarvittu jatkuvasti. Siitä huolimatta sairaalassa ollaan tyytyväisiä tämänhetkiseen työvoimatilanteeseen hoitajien osalta, ja kesälomasijaisetkin jo saatu hankittua, kertoo johtajaylihoitaja Arja Tuomaala.

– Vaikka esimerkiksi koronatestejä on tehty jatkuvasti esimerkiksi satamassa ja pääsiäisenä myös rautatieasemalla, meillä on ollut se onni, ettei sairaalaassa ole ollut ruuhkaa. Suhteellisen hyvin on pärjätty ainakin tähän asti, Tuomaala sanoo.

Lue myös: Vaasa ottaa käyttöön koronaviruksen mobiilitestauksen – testiauto kiertää jo tällä viikolla kaupunginosissa, joissa tartuntoja on ollut eniten

Myös matkustusrajoitukset ovat tuoneet yllättävää helpotusta tilanteeseen, kun matkustamisen vähennyttyä myös hoitajien siirtyminen sijaisuuksien perässä ulkomaille on vähentynyt.

– Hyvin moni hoitaja saattaa mennä tekemään pidempiä sijaisuuksia Ruotsiin ja Norjaan, ja nyt nämä hoitajat ovat hakeutuneet töihin meille. Tämä on ollut nähtävissä koronan alkamisesta lähtien, ja se on rauhoittanut tilannetta, Tuomaala sanoo.

Lisätyövoimaa rekrytoidaan jatkuvasti

Seinäjoen keskussairaalassa sairaanhoitajista on ollut jo pidempään pulaa, kertoo hallintoylihoitaja Kaija-Riitta Suonsyrjä. Oma sijaisjärjestelmä tuo helpotusta tilanteeseen, mutta uusia työntekijöitä on vaikeampaa saada.

– Hakijoita avoinna oleviin toimiin kyllä on, mutta vapaata resurssia markkinoilla ei juurikaan ole.

Hakijoiden joukkoon kaivattaisiin lisää etenkin sairaanhoitajia, röntgenhoitajia ja laboratorionhoitajia.

– Meillä on päivystävän sairaalan status Seinäjoen keskussairaalassa ja se tarkoittaa sitä, että meillä on 24/7 valmiudessa olevia yksiköitä. Kun puhutaan kolmivuorotyöstä, puhutaan myös isoista henkilökuntamääristä. Ensihoito- ja yhteispäivystys muodostaa jo yksistään lähemmäs 300 henkilöä käsittävän kokonaisuuden eli tarpeet ovat isot, Suonsyrjä sanoo.

Lisätyövoimaa rekrytoidaankin terveydenhuoltoalalla monin paikoin jatkuvasti.

– Kyllä henkilökunnan veto- ja pitovoiman lisääminen on meillä mietinnässä päivittäin. Niihin vaikuttavat hyvin monet asiat kuten koko alueen vetovoima, Suonsyrjä summaa.