Sodankylässä kaikki tänään keskiviikkona jakoon tulleet koronarokoteajat varattiin nopeasti loppuun heti aamun aikana, Sodankylän kunta kertoo tiedotteessa.

Rokoteaikoja ei siis Sodankylässä ole tällä hetkellä tarjolla. Kunta tiedottaa, kun aikoja on jälleen varattavissa.

Sodankylässä rokotusvuorossa ovat nyt yli 70-vuotiaat. Rokoteaikoja jaetaan ikäperusteisesti vanhimmasta nuorimpaan 70 vuoden ikään saakka, jonka jälkeen jatketaan alle 70-vuotiaiden riskiryhmään kuuluvien rokotuksia.

Rokotustilannetta voi seurata kunnan kotisivuilta sodankyla.fi/korona, kunnan Facebook-sivuilta sekä mediasta.

Tämän lisäksi hoitajat neuvovat ikäihmisiä rokotuksiin liittyen esimerkiksi asiakaskäyntien yhteydessä ja ajanvarauksessa. Kunta toivoo myös, että kaikki kuntalaiset jakaisivat tietoa ja huolehtisivat, että tieto saavuttaisi rokotusvuorossa olevat läheiset.