Koronapandemian jatkuminen näkyy Turun hyvinvointitoimialalla työntekijöiden riittävyydessä ja jaksamisessa. Tartunnan jäljitys, puhelinpalvelut ja rokottaminen vievät suuren joukon Turun kaupungin työntekijöitä. Samaan aikaan kaupungin on vastattava myös kiireettömän hoidon toteutumisesta ajallaan.
Maaliskuussa Turku vähensi kiireetöntä hoitoa tekevää henkilökuntaa Runosmäen terveysasemalla. Henkilökuntaa siirrettiin tekemään koronaan liittyviä töitä. Myös Turun keskustan terveysaseman työntekijöitä on siirretty rokotetyöhön ja Mäntymäen hengitystieinfektiovastaanotolle.
Turun hyvinvointitoimialan johtajan Riitta Liuksan kaupunki yrittää rakentaa terveydenhuollon työntekijöiden sijaistajien listaa, josta saataisiin tarvittaessa väkeä tekemään esimerkiksi tartunnanjäljitystä ja antamaan koronarokotteita.
Tarve nopeasti töihin kutsuttavalle työvoimalle on suuri ja erityisen hankalaa on vastata alati muuttuvaan työvoiman tarpeeseen.
Kun Turussa tuli ilmi laaja vaihto-opiskelijoiden tartuntarypäs, kasvoi tartunnanjäljityksen tarve huomattavasti. Koronatyössä tarvittavien työntekijöiden määrä on koko ajan kiinni epidemiatilanteen kehityksestä.
Haasteeksi sijaistajien löytämisessä muodostuu koko alan työntekijätarjonta. Missään ei ole olemassa hoitajien reserviä odottamassa töihin pääsyä. Suurella osalla kunnista on ollut vaikeuksia saada hoitoalan paikkoja täytettyä.
Liuksan mukaan katseet sijaisten rekrytoinneissa kääntyvät alan oppilaitoksiin.
Raskas vuosi näkyy työntekijöiden jaksamisessa
Ongelmat eivät lopu vain uusien työntekijöiden löytämiseen. Turun hyvinvointitoimialalla valtaosa työntekijöistä on tehnyt Liuksan mukaan töitä vähillä lomilla koronan alusta lähtien.
– Meidän jengi on työskennellyt nyt minimaalisin lomin ja kesä on tulossa. Meidän pitää myös perustyössä kyetä tarjoamaan hengähtämishetki. Se on omana lisänä tähän kaikkeen muuhun, Liuksa sanoo.
Suurten kaupunkien kunta10-kyselyssä kävi ilmi, että Turussa sote-alalla kärsitään väsymystä, uupumusta ja stressiä. Koronavuosi on vienyt monet jaksamisen rajoille.
Liuksa myöntää suoraan, että kesälomakaudesta tulee vaikea. Sijaisia voi olla vaikeaa löytää ja tarve lomille on suuri.
– Nyt mietitään, mistä saadaan lomatuuraajat. Ihan varmasti tulee haasteita. Kaikki voitava kyllä tehdään, että henkilökunnan jaksamista tuetaan, Liuksa sanoo.
Tunnelin päässä näkyvä valo on Liuksan mukaan kiinni koronaepidemian kehittymisestä.
– Jos korona rauhoittuu ja rokotteita saadaan, tilanne helpottaa. Se ratkeaa tulevina viikkoina, Liuksa sanoo.
Lue lisää:
Kiireetöntä hoitoa vähennetään Turussa pahentuneen koronatilanteen vuoksi – henkilökuntaa siirretään koronantorjuntaan
Turun vaihto-opiskelijoiden keskuudessa jylläävä koronavirus muistuttaa eteläafrikkalaista muunnosta – "Mahdollisesti uudenlainen variantti"