Kainuun prikaatissa todettiin torstaina 1. huhtikuuta yhteensä kolme positiivista varusmiehen koronatestitulosta, aiemmin ilmoitetun kahden sijasta.
Paltamossa vieraillut eteläsuomalainen henkilö on saanut koronatartunnan, jonka johdosta myös kaksi paikkakuntalaista henkilöä on asetettu karanteeniin.
Lisäksi viikonlopun aikana alueella lomailijoiden kotikunnista on tullut ilmoituksia altistumisista, jotka ovat johtaneet karanteeniin. Kainuun sote muistuttaa, että koronaviruksen ilmaantuvuus Etelä-Suomen maakunnissa on moninkertainen, Uudellamaalla jopa 20-kertainen, minkä vuoksi esimerkiksi vierailut läheisten luona muodostavat merkittävän tartuntariskin Kainuuseen verrattuna.
Vartiuksen rajanylityspaikalla on ollut aiempaa enemmän liikennettä Venäjälle suuntautuvan pääsiäismatkailun vuoksi. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräämät maahantulijoiden pakolliset terveystarkastukset alkoivat Vartiuksessa perjantaina.