Jämsässä odotetaan lähipäivinä, mahdollisesti jo huomenna perjantaina tietoa siitä, onko paikkakunnalla ärhäkästi levinneissä koronavirustartunnoissa kyse herkemmin tarttuvasta virusmuunnoksesta.

Hallintoylilääkäri Unto Palonen kertoo, että uusia tartuntoja on tullut ilmi Jämsässä tälläkin viikolla tasaista tahtia. Uusia tartuntoja on todettu torstaiaamupäivään mennessä kuusi.

Osa uusista tapauksista liittyy Palosen mukaan tunnettuihin tartuntaketjuihin ja osan alkuperä on tuntematon.

– Osa tartunnoista on kotilähtöisiä. Yhtä ketjua juuri selvitellään, eikä ole vielä mitään tietoa, mistä se voisi olla peräisin. Epäilys on, että pinnan alla kytee. Tänäänkin on tullut ilmi tartunta, joka ei liity edellisiin ketjuihin ja on ollut mysteeri, mistä se on lähtenyt. On todennäköisesti tartunnan saaneita henkilöitä, jotka ovat oireettomia eivätkä tiedä sairastavansa ja tartuttavansa tautia eteenpäin, arvioi Palonen.

Palonen kuvailee, että korona leviää perheiden sisällä ja tartunta on saatettu tuoda perheeseen työpaikalta, kaveritapaamisista tai illanistujaisista.

Koronakaranteenissa on Jämsässä tällä hetkellä yli sata henkilöä.

Palonen painottaa, että jokaiseen kanssaihmiseen niin tuttuun kuin tuntemattomaankin pitäisi suhtautua mahdollisena koronankantajana ja välttää kokoontumisia ja kontakteja.

Jämsässä koronatartunnat ryöpsähtivät viime viikolla nopeaan kasvuun. Iso tartuntaketju jäljitettiin yhdelle työpaikalle.

Lue myös:

Jämsässä epäillään ärhäkkää virusmuunnosta, labratulokset viikon päästä

Jämsässä kotihoidon työntekijällä koronatartunta – Kymmeniä asiakkaita ja työntekijöitä karanteeniin

"Jämsän tartuntaluvut ovat nyt äkillisesti nousseet", sanoo hallintoylilääkäri – 12 uutta koronatartuntaa viikossa