Kanta-Häme on edelleen koronan leviämisvaiheessa. Sairaanhoitopiirin mukaan uusien tapausten määrä laski viime viikolla noin kolmekymmentä prosenttia edellisviikosta.

– Tästä huolimatta viime viikko oli kolmanneksi pahin viikko koko epidemian aikana, kertoo sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Tähän mennessä koronaan on sairastunut 1 507 kantahämäläistä, joista seitsemäntoista on menehtynyt. Karanteenissa on parhaillaan noin 870 kantahämäläistä.

Tartuntojen ikäjakauma on aikuisiän kynnykseltä eläkeiän kynnykselle. Helmi-maaliskuussa koronatapausten ikäjakaumassa näkyi abien tartuntaketju eli tartuntapiikki oli alle 20-vuotiaissa.

Koronavariantteja liikkeellä

Testien määrä on laskenut 2 400 testistä viime viikon 2 000 testiin. Tehdyistä testeistä noin 3,8 prosenttia on ollut koronapositiivisia ja niissä on todettu useita koronaviruksen variantteja: pääsääntöisesti brittiläistä, mutta myös eteläafrikkalaista.

– Näistä kahdesta brittivariantti on hieman hanakampi tarttumaan ja sen vuoksi se on yleensä vallitseva. Etelä-Afrikan variantissa on hieman hankaluuksia, koska se jonkin verran väistää sairastumisen tai rokotteen tuomaa immuniteettia. Se voi aiheuttaa taudin heille, jotka ovat sairastaneet villimuodon tai brittivariantin, kertoo johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Tartunnanlähteet ja epäselvät tartunnat

Kanta-Hämeessä uusista positiivisista tapauksista 16 prosenttia on sairastunut karanteenin aikana ja 15 prosenttia on epäselviä tartuntaketjuja.

Tiistaina Kanta-Hämeessä todettiin neljä uutta koronatartuntaa. Tapauksista kaksi on Riihimäen seudulta, yksi Hämeenlinnan ja yksi Forssan. Yksi potilaista on sairastunut karanteenin aikana, kahden tartunnan jäljet johtavat työskentelyyn Uudellamaalla ja yksi on jäänyt epäselväksi.

Oma perhe ja koti ovat edelleen suurin tartunnanlähde, sillä monet tartunnat ovat perheensisäisiä jatkotartuntoja. Toisena tulevat työpaikkatartunnat, joita voi olla vaikea estää, jos esimerkiksi etätyöskentely ei onnistu.

Kolmantena tartunnanlähteenä ovat sukulaisten ja ystävien tapaamiset.

– Erityisesti sukulaisten ja ystävien tapaamiset voisi saada käytännössä nollaan, jos halutaan toimia mahdollisimman tarkasti ja suositusten mukaisesti, muistuttaa Sally Leskinen.