Lääkejätit Pfizer ja Biontech ilmoittavat lupaavista tuloksista koronarokotteensa tehosta 12–15-vuotiailla koehenkilöillä.
Faasi 3:n kokeessa rokote oli saavuttanut jopa sadan prosentin torjuntatehon. Lääkeyhtiöt kertovat myös hyvistä vasta-ainearvoista.
Tässä ikäryhmässä tehdyissä kokeissa saatiin jopa parempia tuloksia kuin 16–25-vuotiaille tehdyissä testeissä. Nuoremman ryhmän kokemat sivuvaikutukset eivät merkittävästi eronneet vanhempien saamista, ja yleisesti rokote siedettiin hyvin.
Kokeissa rokotetta annettiin 1 131 henkilölle, joista kukaan ei sairastunut koronatautiin. Lumelääkettä saaneessa 1 129 henkilön verrokkiryhmässä koronaan sairastui 18 koehenkilöä.
Pfizer ja Biontech yrittävät nyt saada Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkeviraston FDA:n sekä Euroopan lääkeviraston EMA:n luvan lääkkeiden myyntiluvan laajentamiseen nuoremmille ikäryhmille.
Yhtiöt jatkavat samalla myös tuotteensa testaamista vieläkin nuoremmilla, kuuden kuukauden ikäisistä 11-vuotiaisiin lapsiin asti.
Tähän asti Suomessa käyttöön otetuista rokotteista Pfizerin ja Biontechin rokote on tarkoitettu yli 16-vuotiaille. Toinen RNA-rokote eli Moderna sekä Astra Zenecan adenovirusvektorirokote ovat puolestaan tarkoitettu yli 18-vuotiaille.
16–17-vuotiaat riskiryhmiin kuuluvat saavat Suomessa Pfizerin-Biontechin rokotteen.
Lue päivän tuoreimmat koronauutiset täältä.
Lue myös:
Marinin mukaan hallituksessa ryhdytään seuraavaksi arvioimaan perustuslakivaliokunnan lausuntoa