Rauman telakalla helmikuussa levinnyt koronaepidemia vaikuttaa lauttayhtiö Wasalinelle toimitettavan uuden matkustajalautan valmistumiseen.

Telakkayhtiö RMC kertoo, että Wasalinen kanssa on sovittu uudeksi valmistumisajankohdaksi kesäkuun puoliväli aiemman toukokuun sijasta.

Uusi Aurora Botnia -alus alkaa liikennöidä Vaasan ja Uumajan välistä reittiä.

Laaja tartuntaketju pysäytti työt

Yli kolmasosa Rauman telakan työntekijöistä sairastui lopputalven ja alkukevään aikana koronaan, ja telakka joutui keskeyttämään tuotantonsa lähes kokonaan viikoksi. Sen jälkeen telakalla on noudatettu tiukkoja varotoimenpiteitä, jottei epidemia leviä uudestaan.

Tartunnat levisivät erityisesti telakan alihankkijoiden ulkomaalaistaustaisen työvoiman keskuudessa.

– Yli vuoden jatkunut pandemia on viivästyttänyt muun muassa päälaitetoimituksia. Kesäkuun luovutuksella pystymme varmistamaan, että aluksen viimeistely- ja käyttöönottotöissä toimivien työntekijöiden määrä voidaan pitää turvallisissa rajoissa, telakan toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa sanoo.

Wasaline: Sopiva aikataulu

Parhaillaan Aurora Botnian rakennustyöt ovat loppuvarustelu- ja käyttöönottovaiheessa. Wasaline vakuuttaa, että uusi aikataulu on ymmärrettävä.

– Maailmanlaajuisesti haastavan tilanteen huomioiden uusi aikataulu on meille sopiva,Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg sanoo.

Aurora Botnian valmistumiseen asti Vaasan ja Uumajan välisellä reitillä kulkee Wasalinen Wasa Express -alus.

Lauttatilauksen arvo on noin 120 miljoonaa euroa. RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa kertoo, että viivästyksellä on taloudellisia vaikutuksia, mutta hän ei avaa tarkemmin, joutuuko telakkayhtiö esimerkiksi maksamaan korvauksia Wasalinelle.