Kuopion yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Antti Hedman suhtautuu varovaisen myönteisesti nykyisen rokotusjärjestyksen muuttamiseen.
Hedman ei pidä rokotusjärjestyksen muuttamista juuri nyt ajankohtaisena, mutta hänen mukaansa tilanne muuttuu sen jälkeen, kun kaikki riskiryhmät on saatu rokotettua.
– Jos siinä vaiheessa rokotuksia kohdentamalla pystytään hillitsemään epidemiaa niillä alueilla, joissa tauti jyllää eniten, niin sitä asiaa pystyy kyllä perustelemaan, Hedman sanoo.
Kohdentaminen voisi tarkoittaa rokotustahdin hidastumista Pohjois-Savossa.
Hedman huomauttaa, että viruksen muovautuminen voi hankaloittaa tilannetta.
– Rokotteiden tehohan on osoitetusti hyvä, mutta on olemassa myös variantteja, jotka jossakin määrin pystyvät väistämään niitä. Eli rokotusjärjestyksen muuttamisessa on minusta myös avoimia kysymyksiä.