Yli vuosi koronaa. Se on kohta jo lähes puolet lukiosta, ammattitutkinnosta tai kandiopinnoista.

Pandemiasta johtuva erikoistilanne on erityisen raskas nuorille, joiden elämä on normaalissakin tilanteessa täynnä mullistuksia.

– Vanhemmatkin ihmiset kärsivät tästä tilanteesta, mutta nuorille tämä on tosi pitkä pätkä elämässä. Tämä on juuri sitä aikaa, kun pitäisi löytää itsensä, saada uusia elämyksiä, aloittaa uusia asioita ja kokea vapautta, muistuttaa kasvatustieteen professori, yksinäisyystutkija Niina Junttila Turun yliopistosta.

Monet nuoret kokevat jäävänsä yksin. Yksinäisyys on tilastoissa noussut jo ennen koronapandemiaa mutta lisääntynyt entisestään eristysten vuoksi.

Keräsimme tähän keinoja, joilla nuorten yksinäisyyttä voisi helpottaa.

1. Älä väheksy yksinäisyyttä

Ensimmäinen keino yksinäisyyden ehkäisyyn on sen tiedostaminen. Jos nuori kokee yksinäisyyttä, ei sitä pidä mennä ohittamaan kepeästi.

– Väheksyminen tilanteesta tuntuu yksinäiseltä todella pahalta. Yksinäisyys ei välttämättä näy ulospäin, Junttila muistuttaa.

Junttilan mukaan koronan tuoma erityistilanne on saanut sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole koskaan kokeneet yksinäisyyttä, kokemaan eristäytymistä.

– Voi olla, että nyt löytyy aiempaa enemmän ymmärrystä yksinäisyyteen ja siihen, miltä tuntuu olla eristyksissä muista.

Myös Aalto-yliopiston opintopsykologi Sanni Saarimäki sanoo, että yksinäisyyttä on nyt enemmän kuin aiemmin. Nuorten ja nuorten aikuisten harrastukset ovat tauolla, joten sekä opinnot että vapaa-aika vietetään kotona.

–Tulee sosiaalista vajausta, kun ei pääse olemaan ihmisten kanssa. Ja vaikka olisikin kontakteja, ei välttämättä tule syvän ystävyyden kokemusta. Sitä on voinut olla jo ennen korona-aikaakin, mutta nyt sosiaalinen yksinäisyys korostuu, kun ihmisiä ei ole ympärillä, Saarimäki vertaa.

Saarimäki muistuttaa, että lukion loppu ja korkeakouluopintojen alku on se elämävaihe, jossa harjoitellaan ja etsitään aikuiselämän ihmissuhteita, sekä parisuhteita että ystävyyssuhteita. Yli vuosi on pitkä tauko niissä ihmissuhteissa, eikä uusia ihmisiä tapaa, kun kaikki on peruttu.

2. Ota arka asia varoen puheeksi

Yksinäisyys on asia, jota monen ihmisen on vaikea tuoda esiin. Nuorille, jotka saattavat olla muutenkin arkoja omasta identiteetistään, sen puheeksi ottaminen voi olla vielä vaikeampaa.

Olisi tärkeää, että arka aihe otettaisiin varoen esille. Joka tapauksessa asiasta pitäisi rohkaista nuoria puhumaan – mutta niin, että nuori ei vetäytyisi kuoreensa.

– Tärkeintä on kertoa eteenpäin huolesta omasta voinnistaan. Huonoimmassa asemassa ovat ne nuoret, jotka eivät rohkaistu kertomaan siitä, sanoo Niina Junttila.

Monet yksinäiset nuoret saattavat pärjätä hyvin koulussa tai opinnoissaan, mutta ovat kehittäneet itselleen suojakuoren yksinäisyyden vuoksi.

3. Yksinäisyys ei ole nuoren syy

Erityisen tärkeää on korostaa, että yksinäisyys ei ole nuoren vika. Myös tilanteen purkamiseen tarvitaan usein aikuisten apua, varsinkin nuorempien teinien kohdalla.

– Näkisin, että yksikin aikuinen, joka huomaa nuoren pahan olon, voi saada aikaan muutoksen, Junttila sanoo.

Nuori voi jäädä syrjään, kääntyä sisäänpäin ja oireilla masentuneena. Toisaalta nuori voi purkaa pahaa oloaan ulospäin aggressiivisena, väkivaltaisena oireiluna, kun hänellä on tarve tulla kuulluksi tai huomatuksi.

Junttila puhuu ostrakismista, joka tarkoittaa sitä, että jätetään kuulematta tai huomaamatta. Kerta kaikkiaan syrjäytetään. Se voi olla tahallista, mutta hyvin usein myös tahatonta. Niin voi helposti käydä vaikka etäopetuksessa, kun ei anneta puheenvuoroa.

Huomiotta jättäminen saa ihmisen hakemaan huomiota ensiksi hyvällä, mutta mikäli se ei tehoa, sitten pahalla. Kierre voi olla nuorelle hyvinkin tuhoisa.

– Pitää olla joku, joka pitää kiinni nuoresta. Joku, joka huolehtii, että asiat ovat hyvin. Se voi olla kuka tahansa turvallinen aikuinen, Junttila muistuttaa.

4. Kannusta nuorta näkemään hyvät puolensa

Nuoren olisi tärkeä kuulla myös omista hyvistä puolistaan. Pitkä erikoistilanne saattaa muuttaa monen ajatusmaailmaa ja käsitystä sekä maailmasta että itsestään.

– Vaikutukset ovat todella voimakkaita identiteetin ja oman hyvinvoinnin kehittymiselle, Junttila huomauttaa.

Yksinäisyys ja masennus voi muokata käsitystä todellisuudesta niin, etä asiat koetaan eri lailla kuin ne todellisuudessa tapahtuvat.

– Ajatuksista ja tunteista voi tulla melkein itseään toteuttavia ennusteita, jos jo ennakkoon on ahdistunut siitä, tuleeko minusta koskaan mitään ja miten tämä vaikuttaa loppuelämääni. Se saattaa vaikeuttaa tarttumista niihin mahdollisuuksiin, joita tulevaisuudessa tulee, Saarimäki selventää.

Saarimäki korostaa, että ei ole pelkästään yksilön vastuulla katkaista ajatteluketjuaan, vaan kyseessä on yhteisöllinen vastuu.

– Nuorilla ei pitäisi olla sellaista kokemusta, että kaikki on pelkästään heidän varassaan, myös Junttila sanoo.

5. Kerro, että tilanne muuttuu

Yksinäisen oloa voi helpottaa sillä, että kertoo tilanteen muuttuvan vielä. Koronakin loppuu joskus, ja muutenkin vaikeilla elämänvaiheilla on tapana mennä ohi.

Junttila on huolissaan siitä, että pitkä aika muuttaa nuorten ajatusmalleja; sitä miten selitetään itselleen tapahtumia ja miten koetaan olevan pätevä toimija muiden ihmisten kanssa.

– Vuosi on niin pitkä aika, että jos sen ajan kokee yksinäisyyttä, nämä prosessit alkavat olla todella syviä. Esimerkiksi nyt voidaan unelmoida siitä, että kun rajoitukset loppuvat, koko elämä muuttuu. Sitten pystyy näkemään ystäviä ja menee loistavasti.

Junttila kuitenkin sanoo, että joillekin tilanne voikin olla niin, että yksinäisyyteen onkin turtunut ja kynnys lähteä ulos muita tapaamaan on liian korkea.

Tämän vuoksi ajatusvääristymät pitäisi saada poikki jo aiemmin. Siihen eivät pelkät yksilön kyvyt riitä.

Saarimäki muistuttaa, että panostusta tarvitaan myös esimerkiksi oppilaitoksilta.

– Niin kauan, kun kriisi on päällä, meidän pitäisi keskittyä siihen, miten tuemme nuoria aikuisia ja opiskelijoita jaksamaan tässä tilanteessa. Mutta kun pandemia jossain vaiheessa helpottaa, pitää olla jo mietittynä, miten tästä jatketaan.

Hänen mukaansa silloin on jo olemassa joukko opiskelijoita, jotka eivät välttämättä koskaan olleet lähiopetuksessa. Integroituminen yhteisöön pääsee kunnolla alkuun vasta siinä vaiheessa, kun koulut avautuvat uudelleen. Se tilanne on erilainen kuin koskaan aiemmin on ollut.

6. Yhteisöllisyyttä ylläpitävä opetus

Opetuksella voi joka tapauksessa olla iso sijansa jo tässä vaiheessa, kun eristäytyminen on vielä voimissaan. Tulevaisuutta voidaan helpottaa jo nyt.

Junttila muistuttaa arjen rutiinien ylläpitämisestä.

– Pidettäisiin se kamera mahdollisuuksien mukaan päällä etäopetuksessa. Vaikka se tuntuu välillä hankalalta. Vaikka muut näkisivät, että hiukset ovat huonosti, niin tärkeintä olisi kohdata kasvokkain, jolloin eleet, ilmeet ja hymyt välittyvät, Junttila toivoo.

– Eleet ja ilmeet kertovat niin paljon enemmän kuin vain se sanallinen viestintä tai vain tyhjät ruudut. Alkuun voisi käydä vaikka lyhyen kuulumiskierroksen, se avaa yhteisöllisyyttä. Kameran sulkeminen ja mikrofonin kiinni pitäminen on aika suuri riski siihen, että jää jumiin yksinäisyyteensä ja sitten onkin vaikeampi päästä mukaan siihen yhteisöön, hän jatkaa.

Myös Sanni Saarimäki on huolissaan etäopintojen yhteisöllisyydestä. Videoyhteyden kautta vuorovaikutus on erilaista.

Osansa on niin kutsutulla zoom-väsymyksellä: jos aikuiset eivät jaksa videopalavereitaan, kuinka nuoret jaksaisivat olla kameroiden edessä kahdeksan tuntia päivässä?

Saarimäki joka tapauksessa toivoo, että kaikki tahot miettisivät sitä, miten zoom-opetuksesta saataisiin osallistuvampia. Se ei voi jäädä pelkästään opettajien varaan, vaan myös instituutioiden pitäisi miettiä asiaa ja opastaa opettajiakin.

7. Tapaamisia mahdollisuuksien rajoissa

Asiantuntijat muistuttavat, että yksinäisyyden helpottaminen on monitahoinen asia, eikä se ole koskaan yksilön omalla vastuulla. Joka tapauksessa olisi äärimmäisen tärkeää, että ihmissuhteista pidettäisiin kiinni.

– On tärkeä pitää huolta niistä olemassaolevista ihmissuhteista, edes etänä, Saarimäki sanoo.

Hän kuitenkin kokee, että myös livetapaamiset olisivat erittäin tärkeitä, jos vain ne suinkin ovat mahdollisia.

– Turvavälit huomioiden ja niin kauan kuin se on mahdollista, voisi tavata ulkona muutamaa ystävää. Totaalinen eristäytyminen on ahdistava ja pelottava ajatus, Saarimäki sanoo.

Myös Junttila muistuttaa, että vaikka netti on monessa suhteessa hyvä väline ylläpitää kontakteja, ei sen välityksellä välttämättä todella syvällisiä suhteista synny.

– Siihen tarvittaisiin kohtaamista, näkemistä, toisen ihmisen aistimista.

Junttilan mukaan korona on nostanut esiin sen, miten tärkeitä sosiaaliset suhteet ihmisille ovatkaan. Se jatkunee myös pandemian jälkeen.

– Tulee enemmän sellaista yhdessäoloa, tunnetta siitä, miten kivaa toisen ihmisen tai ystäväporukan kanssa voi olla ja miten hyvä olo siitä tulee.

Oletko yksinäinen? Millä tavalla yksinäisyyttä voisi mielestäsi helpottaa? Voit keskustella aiheesta 2. huhtikuuta klo 23 asti.

Kuuntele myös Takaisin Pasilaan -podcast: opiskelijajärjestö pelkää mielenterveyskriisiä – näin korona-aika on vaikuttanut nuoriin.

Lue myös:

Uusimmat uutiset koronasta

Mitä tapahtuu koronan jälkeen? Kysyimme asiantuntijoilta ja toivo heräsi – MIT:n tutkija: Vaatimusten kasvusta ei kannata ahdistua, luovuus korostuu

Nuoria naisia huolettaa yksinäisyys, keski-ikäiset miehet kokevat itsensä syrjityiksi – pelaa peliä ja katso, ovatko pelkosi samoja kuin muilla

Poikkeusaika vie nuorilta monet sukupolvikokemukset, ja siksi se ottaa niin koville – Jenni Hirvonsalo: "Sellainen olo, että on jäänyt jostain paitsi"