Toiseksi suurin oppositiopuolue kokoomus on julkistanut oman näkemyksensä siitä, miten Suomi irtautuu koronakriisistä.
Samalla kokoomus vaatii, että hallitus esittelee vastaavan suunnitelman mahdollisimman nopeasti. Puolueen mielestä keskustelussa on keskitytty liiaksi lyhyen tähtäimen rajoitustoimenpiteisiin.
– Suomi ja suomalaiset tarvitsevat uskoa ja toivoa ja selkeän suunnitelman, miten Suomi avataan koronan jälkeen, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa.
Orpon mukaan nyt tarvitaan ennakoivaa johtamista, jolla varaudutaan massarokotuksiin, rajoitusten purkamiseen ja yhteiskunnan hallittuun avaamiseen.
– Vaikka tilanne on vielä hyvin vaikea Suomessa niin uskomme siihen, että tämä on mahdollisuus taittaa ja tukahduttaa kesän aikana. Siksi suunnitelma yhteiskunnan avaamisesta on nyt välttämätön, Orpo sanoi.
Kokoomukselta oma exit-strategia
Kokoomus esitteli oman, kuuden pääkohdan suunnitelmansa koronakriisistä irtautumiseksi.
Sen mukaan tavoitteeksi tulisi asettaa, että epidemia tukahdutetaan Suomessa kesän aikana. Rajoituksissa on hyödynnettävä pienimmän haitan periaatetta eli kaikki kevyemmät toimet on otettava käyttöön ennen raskaampia. Kokoomus harkitsisi myös pikatestien hankkimista ja jakelua pahimmille tautialueille.
Toiseksi viestinnän tulee olla mahdollisimman avointa. Kaikki tautia ja viranomaisten toimintatapaa koskeva tieto on julkistettava, kokoomus linjaa.
Kolmanneksi rajakontrolliin on kiinnitettävä huomiota. Tarvitaan negatiivinen ennakkotestitodistus maahan saapuvilta ja pakkotestit kaikille rajoille koko maahan.
Neljänneksi rokotteiden antamisesta koko aikuisväestölle olisi asetettava päivämäärätavoite. Työterveys on otettava tiiviisti mukaan massarokotusvaiheeseen ja yksityisten toimijoiden rokotuskorvausta on nostettava. Kokoomus kiirehtii digitaalisen rokotustodistuksen kehittämistä.
Viidenneksi rajoitusten purkamisen aikataulusta tulisi luoda selkeä näkymä, kokoomus vaatii.
– Suunnitelmaan on asetettava tautitilanteen kehittymiseen liittyvät kynnykset, joiden alittuessa rajoituksia puretaan, kokoomuksen ehdotuksessa sanotaan.
Kuudenneksi kokoomus painottaa koronaepidemian kansainvälistä luonnetta. Suomen tulisi edistää rokotusohjelman kansainvälistä kattavuutta ja pandemian globaalia nujertamista kansainvälisessä toiminnassaan.
"Rokotusjärjestyksellä ei saa politikoida"
Orpolta kysyttiin kantaa myös rokotusjärjestyksen mahdollisesta muuttamisesta, josta hallitus keskustelee neuvottelussaan huomenna keskiviikkona.
Orpon mukaan kysymys on politisoitunut, mikä näkyy aiheesta käydystä keskustelusta jopa hallituspuolueiden välillä.
– Minusta tästä ei saa tehdä poliittista kysymystä, Orpo totesi
Orpon mukaan asiassa pitäisi edetä asiantuntijatiedon perusteella: rokotusjärjestystä on muutettava, jos se vähentää merkittävästi tartuntoja ja kuolemia.
– Jos se tarkoittaa sitä, että pahemmille epidemia-alueille suunnataan enemmän rokotuksia, koska sillä olisi suurin vaikutus taudin estämiseen ja kuolemien estämiseen, niin silloin me kannatamme sitä.
Lue lisäksi:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta