Kymenlaakson tartunnanjäljittäjät ovat saaneet työssään epäasiallista palautetta.
– Mitä nyt ihmiset huonosti käyttäytyessään tekevät. Käyttävät kirosanoja ja haukkumasanoja ja kohdistavat henkilöön kiukkua. Sellaista palautetta, jota kukaan ei työtään, vieläpä hyvin tärkeää työtä, tehdessään halua kuulla, sote-kuntayhtymä Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo.
Johtajaylilääkäri kertoo, ettei hän ole aiemmin kuullut, että tartunnanjäljittäjät olisivat saaneet epäasiallista palautetta.
– Voi tietenkin olla, että tämä liittyy ihmisten väsymiseen. Mutta tartunnanjäljittäjät eivät tälle mitään voi.
Huonoa käytöstä ei ole ollut paljon, mutta Mäntymaan mukaan riittävästi, jotta se rasittaa jo ennestään rasittuneiden tartunnanjäljittäjien työtä.
Tartunnanjäljitys ruuhkautunut
Tartuntatautiyksikön tartunnanjäljitys on myös ruuhkautunut Kymenlaaksossa. Alueella todettiin viikonvaihteessa 54 uutta koronatartuntaa.
Tartuntatautiyksikössä työskentelee 3–4 hoitajaa vuorossa ja töitä tehdään myös viikonloppuisin.
Tartunnanjäljityksestä otetaan ensin yhteyttä tartunnan saaneisiin ja tämän jälkeen altistuneisiin. Mäntymaa kertoo, että tartunnan saaneet tavoitetaan nopeasti, mutta altistuneiden selvittäminen on isompi työ, joka myös kestää kauemmin.
Vaikka uutinen koronatartunnasta, altistumisesta, eristämisestä tai karanteenista ei ole kenellekään mieluisa, tartunnanjäljittäjät ovat Mäntymaan mukaan väärä kohde purkaa kiukkua.
Kymsote toivoo tartunnanjäljittäjille työrauhaa, jotta he jaksaisivat tehtävässä.
– Työtä tehdään, mutta sitä on nyt varsin paljon ja joudutaan tekemään ylitöitä. Mitään tällaista ylimääräistä kuormaa ei kukaan tarvitsisi, Mäntymaa painottaa.
Lue lisää: Näihin kysymyksiin koronapotilas haluaa vastauksen heti, kun saa tiedon tartunnasta – puhelu voi kestää jopa tunnin