Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterissa on asetettu karanteeniin tähän mennessä 200 henkilöä.

Altistumisten vuoksi Savonlinnan Mertalan koulun luokka on asetettu karanteeniin. Karanteeniin on asetettu koulusta jonkin verran lapsia myös rinnakkaisluokilta sekä opettajia, kaikkiaan Mertalan koulusta yhteensä 43 henkilöä.

Lisäksi tartuntaketjuun liittyen on Sosterin kotihoidossa seitsemän työntekijää ja yhdeksän asiakasta on altistunut ja asetettu karanteeniin.

Viikonloppuna Itä-Savon sairaanhoitopiiri tiedotti työyhteisöön liittyvästä tartuntaketjussa. Ketjussa on todettu kaikkiaan 20 koronavirustartuntaa.Näistä 12 on todettu työntekijöillä ja kahdeksan on jatkotartuntoja perheenjäsenillä.

Osalla kirjoituksiin osallistuvista lakki voi jäädä saamatta

Lisäksi 35 Savonlinnan lyseon lukion ylioppilaskirjoituksiin osallistuvaa nuorta on asetettu karanteeniin.

Osalle karanteeniin asetetuista pystytään järjestämään mahdollisuus osallistua kirjoituksiin huomisesta alkaen, mutta tänä päivänä osallistuminen jouduttiin perumaan karanteeniin asetettujen osalta.

Tänään vuorossa olisi kirjoituksissa ollut toisen kotimaisen kielen pitkä ja keskipitkä oppimäärä

– Asia selvisi eilen niin myöhään, että nuoria ei pystytty testaamaan. Tämän vuoksi kymmenkunta opiskelijaa joutui tänään jäämään pois kirjoituksista. Jos jollain on ollut pakollisena aineena ruotsi, niin tarkoittaa että hän ei voi valmistua. Hän voi toki anoa pakollisen aineen muuttamista, jos aineyhdistelmä on sopiva. Tällöin olisi mahdollista valmistua, mutta on myös hyvin mahdollista, että joku ei valmistu tänä keväänä, Savonlinnan lyseon lukion rehtori Ismo Falck kertoo.

Negatiivisen koronatestin tuloksen saaneille järjestetään karanteenitila, jossa he voivat suorittaa kirjoituksensa.

– Meillä on kaksi kirjoitusta jäljellä. Ei ole näistä karanteeniin asetetuista kovinkaan montaa niihin osallistumassa. Ehkäpä kuutta enimmillään. Näille pyritään järjestämään karanteenitila. Jos tänä päivänä saa negatiivisen testin tuloksen, niin he voivat osallistua kokeeseen. Jos taas on positiivinen tulos tai koronaan sairastunut, niin kokeeseen ei voi osallistua.

Juttua päivitetty 29.3.2021 kello 12:30 Juttuun lisätty tietoa vaikutuksista Savonlinnan lyseon lukion oppilaiden kirjoituksiin sekä rehtori Ismo Falckin kommentit.

Lue myös:

Viikonloppu toi Etelä-Savoon 37 uutta tartuntaa - Savonlinnassa virus levisi työyhteisössä

Korona levisi työyhteisössä Savonlinnassa – neljä tartuntaa ja noin 50 karanteeniin