Koronarokotteiden odotettua vaisumpi saatavuus on pitänyt yllä pohdiskelua kotimaisen koronarokotetuotannon käynnistämisestä.
Nenäsuihkeena annettavaa koronarokotetta on kehittänyt Rokote Laboratories Finland. Jatkokehittely on kuitenkin uhannut tyssätä rahoituksen puutteeseen.
Rokote Laboratories tarvitsee noin kahdeksan miljoonaa euroa lupahakemuksien valmisteluun ja tutkimusten saattamiseksi loppusuoralle. Tämän jälkeen tarvitaan vielä noin 50–60 miljoonaa euroa viimeiseen, kymmenillä tuhansilla ihmisillä tehtävään kokeeseen.
– Ei ole rahoituksesta vielä mitään uutisoitavaa, mutta ehkä lähiviikkoina. Hakemusta Business Finlandiinkaan ei ole voitu lähettää, koska oman rahoituksen osuus ei ole vielä riittävä, sanoo Rokote Laboratoriesin hallituksen jäsen, diplomi-insinööri Pasi Kemppainen.
Kemppainen oli tiistaina mukana paneelissa, joss ruodittiin teknologian tutkimuskeskus VTT:n selvitystä lääketeollisuuden tuotannon ja työllisyyden parantamisesta.
Rahoitus pullonkaulana muillakin
Teknologian tutkimuskeskus VTT sai viime syksynä Työ- ja elinkeinoministeriöltä ja Lääketeollisuus ry:ltä tehtäväksi selvittää, miten Suomessa voitaisiin kasvattaa lääketeollisuuden tuotantoinvestointeja ja tätä kautta luoda maahan uusia työpaikkoja.
– Selvityksen varhaisessa vaiheessa kävi ilmi, että kotimaista lääke- ja rokotetuotantoa ei voida merkittävästi kasvattaa nykyisestä ilman toimintaympäristön kehittämistä, sanoo VTT:n johtava tutkija Jaakko Paasi.
Ala työllistää Suomessa nyt lääkeyrityksissä 5700 henkilöä ja terveydenhuollossa 600 ammattilaista. Suurimmat toimijat ovat Orion ja saksalainen Bayer. Suurin osa alan yrityksistä keskittyy lääkekehitykseen varsinaisen lääketuotannon tapahtuessa muualla. Suomessa lääke- ja lääkeainetuotantoa harjoittaa isossa mittakaavassa vain muutama yritys.
Lääke- ja lääkinnällisten laitteiden vienti oli Tullin mukaan vuonna 2019 yhteensä 1,7 miljardia.
Rahoitus nousi esiin yhtenä alan pullonkauloista. Esimerkiksi valtion kansainvälistymis- ja rahoituspalveluita tarjoavaa Business Finlandia pidettiin kyllä hyvänä organisaationa tukemaan hankkeita, mutta ei lääkealalle läheskään riittävänä.
– Rahaa markkinoilla on, mutta se ei kanavoidu lääketieteen hankkeisiin, koska Suomessa ei ole siihen puoleen erikoistuneita sijoittajia. Koko ala on takalukossa. Lupaavat startup yritykset joutuvat hakemaan joukkorahoitusta rokoteaihioidensa rahoitukseen. Tämän on muututtava. Rahoitus vaatii ison remontin, sanoo Kemppainen.
Syytä on toki myös lääkekehittelijöissä.
– Lääkekehittäjät eivät tiedä miten rahoittajat toimivat eikä riskirahoittajat miten lääkekehitys toimii, sanoo Kemppainen.
Alan toimijoiden mukaan kansainvälinen rahoituskaan ei pullonkaulaa avarra.
– Kansainväliset rahoittajat katsovat, että heillä on parempia hankkeita omassa maassaan. Ei se rahoitus tule tänne vaan tämä on omissa käsissä. Lisäksi raha on vain yksi asia. Hankkeen tukeminen ja osaamisen tuominen siihen ovat myös tärkeitä, sanoo Kemppainen.
Hän toivookin, että alan rahoitus saisi oman riippumattoman rahastonsa Ilmastorahaston tapaan.
Valtion kehitysrahasto muuttui viime vuonna Ilmastorahastoksi, jonka tehtävänä on tukea ilmastonmuutoksen torjumiseen, teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen ja digitalisaation edistämiseen tähtääviä hankkeita.
– Jos uutta rahastoa ei haluta perustaa, niin liitetään meidän ala sitten vaikka mukaan Ilmastorahastoon, Kemppainen sanoo.
Valtiolle vetovastuu
Rahoituksella olisi kysyntää, sillä selvityksen mukaan lääketeollisuudella olisi merkittäviä kasvumahdollisuuksia Suomessa.
Kasvumahdollisuuksia olisi etenkin niillä alueilla missä Suomessa on erikoisosaamista. Esimerkkeinä raportissa mainitaan geeniterapialääkkeet, biologiset lääkkeet, tietyt täsmälääkkeet ja uudenlaiset rokotteet.
Toimeen tarttumiseenkin olisi syytä, sillä alan investoinnit ja kasvu on jäänyt jälkeen esimerkiksi muista Pohjoismaista.
Toimeen pitäisi tarttua heti, jotta pandemiankin esiin nostamia mahdollisuuksia päästään hyödyntämään.
– Momentum on juuri nyt. Mutta se edellyttää poliittisten vaikuttajien tarttumista asiaan sekä viranomaisten ja lääketuotantoa harjoittavien yritysten yhteen hiileen puhaltamista ja kokonaisuuksien tarkastelua, Paasi sanoo.
Myös selvityksessä nousi toistuvasti esille se, että alan nykyiset rahoitusmekanismit ja lääketeollisuuden tarpeet eivät kohtaa riittävässä määrin. Ongelma koskee niin julkista kuin yksityistä rahoitusta.
– Kootaan julkiset rahoittajat, keskeiset yksityiset sijoittajat ja alan teollisuus yhteen keskustelemaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti konkreettisista toimenpiteistä, miten teollisuuden tarpeet ja olemassa oleva rahoitus voisivat kohdata nykyistä paremmin, Paasi sanoo.
Selvityksessä nostettiin esille myös kehityspolkuja, joiden avulla Suomen vahvuuksia, olemassa olevaa osaamista, tehtyjä investointeja ja infraa voidaan hyödyntää siten että suomalainen lääketeollisuus voisi kasvaa nykyistä merkittävämmäksi liiketoiminnaksi.
Lue lisää:
Suomalaisen koronarokotteen kohtalon hetket käsillä: Rahoitus saatava parissa viikossa, muuten "juna on mennyt"
Suomalaisprofessorit ovat kehittäneet lähes valmiin koronarokotteen – työ uhkaa valua hukkaan, koska Suomi on ajanut alas rokotteiden valmistuksen