Kymenlaaksossa on todettu viikonvaihteessa 54 uutta koronavirustartuntaa.
Lauantaina todettiin 17, sunnuntaina 21 ja maanantaina 16 tartuntaa. Sairaalahoidossa on kahdeksan koronapotilasta.
Koronatartuntoja on Kymsoten mukaan todettu erityisesti nuorilla, eli kouluikäisillä ja parikymppisillä sekä heidän lähipiirillään.
– Yläkoulujen ja toisen asteen etäopetuksesta huolimatta kouluikäiset ja opiskelijat ovat saaneet tartuntoja, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo tiedotteessa.
Kouluikäiset ovat Kymsoten mukaan saaneet tartuntoja vanhemmiltaan ja muilta perheenjäseniltään.
Yläluokkalaiset ovat palanneet tänään maanantaina kouluihin Kymenlaaksossa kolmen viikon etäopetusjakson jälkeen.
Virusmuunnosten osuus lisääntyy
Korona leviää Kymenlaaksossa nyt muun muassa nuorten aikuisten isommalla porukalla pidetyissä illanistujaisissa, saunailloissa ja kavereiden tapaamisissa.
Kymsoten mukaan erityisen herkästi leviävien virusmuunnosten osuus lisääntyy Kymenlaaksossa koko ajan.
– Kymenlaakson pahentuva koronatilanne on otettava vakavasti, ja on vältettävä kaikkia kokoontumisia, matkustamista ja erityisesti tällaisia vapaa-ajan kontakteja, Marja-Liisa Mäntymaa sanoo tiedotteessa.
Koronatestiin hakeuduttu aiempaa vilkkaammin
Kymsote kertoo, että koronanäytteenottoon on hakeuduttu Kymenlaaksossa aiempia viikkoja vilkkaammin.
Viime viikolla otettiin yli 2 650 koronanäytettä, mikä on 440 enemmän kuin edeltävällä viikolla.
Koronanäytteenoton aikoja lisättiin viikonlopun aikana. Sunnuntaina lisättiin näytteenottoaikoja lähes sadalla, josta noin puolet Kouvolaan ja puolet Kotkaan.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.