Jämsässä Jämsänkosken kotihoidon yksikön työntekijällä on lauantaina todettu koronatartunta.
Tartuntatapauksen takia karanteeniin on asetettu kaikkiaan 35 ihmistä, joista 29 on kotihoidon työntekijöitä ja asiakkaita.
Karanteenissa olevien kotihoidon asiakkaiden luona ei sallita vierailuja 7. huhtikuuta saakka kestävän karanteenin aikana.
Kotihoidon asiakkaat ovat lähtökohtaisesti heikkokuntoisia, joten vakavan koronataudin riski on heillä korostunut. Valtaosa kotihoidon asiakkaista on kaupungin mukaan kuitenkin ehditty rokottaa.
"Palvelut turvataan"
Kotihoidon palvelut eivät palvelujohtajan mukaan laajoista karanteeneista huolimatta ole uhattuna.
– Sijaisjärjestelyt ovat meneillään ja palvelut turvataan, palvelujohtaja Sisko Tiirinen korostaa tiedotteessa.
Viime aikoina ryöpsähtäneiden tartuntojen vuoksi koronatestausta on Jämsässä lisätty. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Keski-Suomessa vahvistettiin viikonlopun aikana yhteensä 39 uutta tartuntaa, joista 10 oli Jämsässä.
Jämsän kaupunki tiedotti viikonloppuna, että tartunnat ovat lähteneet äkilliseen nousuun. Karanteenimääräyksen oli viime viikolla saanut sunnuntain ja perjantai-illan välisenä aikana jo lähes seitsemänkymmentä ihmistä.
Jämsän ulkopuolella Keski-Suomessa todettiin viikonloppuna uusia tartuntoja Jyväskylässä 14, Laukaassa 9, Muuramessa 3 ja yksittäiset tartunnat myös Joutsassa, Saarijärvellä ja Äänekoskella.