Koronarajoitusten vastainen mielenilmaus kokosi Turun Tuomiokirkkopuistoon noin 150 ihmistä, arvioi poliisi.
Kahdelta alkanut mielenilmaus käynnistyi poliisin pyynnöstä sillä, että järjestäjä kehotti ihmisiä siirtymään korkeintaan kuuden hengen ryhmiin. Tuolloin paikalla oli noin sata ihmistä.
Kehotusta noudatettiin ja väki ryhmittyi Tuomiokirkon edustalle väljästi.
Mielenilmauksen edetessä alueelle tuli hieman lisää väkeä.
Poliisi valvoi mielenilmausta
Turun poliisi valvoi kokoontumisrajoituksien noudattamista ja ohjasi tarvittaessa mielenosoittajia pienempiin ryhmiin.
Paikalla oli runsaasti poliiseja, ja jo ennen mielenilmauksen alkamista alueella oli lukuisia poliisipartioita. Poliisit valvoivat tilannetta myös Tuomiokirkkoa lähestyvillä kaduilla ja autolla ajaminen alueelle oli estetty.
Poliisi tiedotti Twitterissä ennen kello kolmea, että rajoituksia oli noudatettu pääsääntöisesti hyvin ja tilanne oli rauhallinen.
Iltapäivällä mielenilmauksen osallistujat lähtivät kävelemään kohti Turun kävelykatua.
Kaikki sujui rauhallisesti, kunnes poliisi pyysi kävelykadulla olevia mielenosoittajia poistumaan. Syynä olivat puutteelliset turvavälit. Paikalla olleet muutamat kymmenet mielenosoittajat kieltäytyivät lähtemästä.
Poliisi joutui suorittamaan kaksi kiinniottoa, koska henkilöt eivät noudattaneet poliisin poistumiskäskyä. Poliisin mukaan kiinniottojen perusteena oli yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen.
Loppu väkijoukko hajaantui rauhallisesti kaksi tuntia mielenilmauksen alkamisen jälkeen.
Ylikomisario Stephan Sundqvist kertoo, että kiinni otetut oli tarkoitus vapauttaa lauantai-illan aikana. Kukaan ei käyttäytynyt huonosti tai poikkeavalla tavalla, mutta koronaturvallisuus uhkasi vaarantua ja siksi poliisi päätti, että joukon pitää hajaantua eri suuntiin.
– Kävelykatu oli aika täynnä muita ihmisiä ja noin sata mielenosoittajaa pysähtyi aika kapealle väylälle, kuvailee Sundqvist.
Helsingissä vastaavanlainen koronarajoituksia vastustava mielenosoitus keräsi viime lauantaina noin 300 ihmistä.
Helsingin poliisilaitoksen toimintaa on ihmetelty julkisuudessa jälkeenpäin siitä, miksi mielenosoittajajoukon annettiin kokoontua yhteen. Helsingin poliisi tutkii nyt, ovatko järjestäjät syyllistyneet kokoontumisrajoituksen rikkomiseen.
Lue myös:
Turun poliisi valmistautuu lauantaiseen koronarajoituksia vastustavaan mielenosoitukseen – "Poliisi toimii mahdollisesti samalla tavalla kuin Helsingissä, tai eri tavalla"