Siun sote jatkaa vakavimpaan riskiryhmään kuuluvien koronarokotuksia. Rokotusten ajanvaraus käynnistyy maanantaina 29. maaliskuuta kello 8. Ajan voivat varata vuonna 1952–56 syntyneet henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus.

Siun sote suosittelee käyttämään mahdollisuuksien mukaan verkkoajanvarausta puhelinajanvarauksen ruuhkautumisen välttämiseksi. Näin puhelinajanvaraus mahdollistetaan niille henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää verkkoajanvarausta.

AstraZenecan rokotteen käytön jäätyä tauolle Siun sote perui noin 200 varattua rokotusaikaa 60–69-vuotiailta henkilöiltä, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus. Siun sote ilmoittaa ensi- tai seuraavalla viikolla uuden rokotusajan vuonna 65–69-vuotiaille henkilöille. 60–64-vuotiaiden uusien rokotusaikojen aikataulu selviää myöhemmin, sillä AstraZeneca ei toistaiseksi voida antaa kyseiselle ryhmälle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päätti aiemmin tällä viikolla, että koronarokotuksia AstraZenecan rokotteella voidaan jatkaa 65 vuotta täyttäneillä. THL:n mukaan 65 vuotta täyttäneillä ei ole havaittu lisääntynyttä riskiä saada rokotuksen jälkeen hyvin harvinaisia veren hyytymishäiriöitä. Myös THL:n nimittämä Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR on todennut, että AstraZenecan rokotteen käytön jatkaminen 65 vuotta täyttäneillä on lääketieteellisesti perusteltua.

Astra Zenecan rokotteen käyttöä jatketaan yli 65-vuotiaiden keskuudessa – nuoremmilla haittavaikutusten mahdollisuutta selvitetään edelleen

Yli 70-vuotiaiden rokotuksia jatketaan porrastetusti

Yli 70-vuotiaiden koronarokotusten ajanvarausta on porrastettu ikäryhmittäin. Ajanvaraus käynnistyy maanantaina vuonna 1944 tai sitä ennen syntyneille.Aikoja tule varattavaksi 2 200 kappaletta. Varattavien aikojen määrä on hieman rokotusvuorossa olevaa ryhmää pienempi, minkä vuoksi on mahdollista, että aivan kaikki eivät vielä saa aikaa.

Ryhmäjaolla pyritään varmistamaan, ettei rokotteita mene hukkaan, mikäli kaikki ikäryhmään kuuluvat eivät rokotetta halua. Siun sote muistuttaa, että vuonna 1944 tai sitä ennen syntyneet voivat kuitenkin varata aikoja jatkossa aina, kun vapaita aikoja lisätään ajanvaraukseen.

Lue lisää

Koronatilanne Pohjois-Karjalassa: Löydät tästä artikkelista Pohjois-Karjalan koronauutiset 17.12.2021 saakka