Koronatartuntojen lisääntyminen sotkee paikoin myös alakoulujen arkea. Lahdessa oppilaita ja henkilöstöä on jouduttu määräämään kahtena viime viikkona altistumiskaranteeneihin selvästi enemmän kuin syksyllä.

Tietoja altistumisista voi tulla päivän aikana useasta koulusta. Esimerkiksi viikonloppuna etätyöskentelyyn ja karanteeniin siirtyi Mukkulan peruskoulusta 14 oppilasta ja kolme henkilöstöön kuuluvaa. Harjun peruskoulusta saman kohtalon koki 30 oppilasta ja kolme henkilöstöön kuuluvaa. Viime perjantaina oppilaita ja henkilöstöön kuuluvia siirtyi karanteeniin ja etätyöskentelyyn Harjun, Renkomäen ja Ahtialan peruskouluissa.

Jos karanteeniin määrätyn luokan opettajakin on karanteenissa mutta terveenä, hän hoitaa opetuksen etänä kotoaan. Sijaisia on käytetty tilanteissa, joissa etäopetus ei ole mahdollinen vaihtoehto.

– Parissa tilanteessa parin viime viikon aikana altistumisia on ollut sen verran monta, että tullut tiukka paikka, riittävätkö opettajat ja sijaiset, kertoo Lahden kaupungin opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen.

Yhtään alakoulua ei ole kuitenkaan vielä jouduttu sulkemaan.

Koulut pyrkivät viestimään koteihin korona-altistumisista mahdollisimman nopeasti. Kilposen mukaan rehtorit työskentelevät tarvittaessa viikonloppuisinkin, jotta altistuneille saadaan tietoa.

Varsinaisesta tartunnanjäljityksestä ja karanteeneihin määräämisestä vastaa hyvinvointiyhtymä, ja koulut noudattavat sieltä saatuja ohjeita.

Yläkoululaiset ovat yhä etäopetuksessa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.