Turussa asuvilla kansainvälisillä korkeakouluopiskelijoilla on todettu maanantain jälkeen parikymmentä uutta koronatartuntaa. Tartuntoja on tämänhetkisen tiedon mukaan yhteensä sata kappaletta, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan.
Viime viikolla paljastuneen kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden tartuntaryppään jäljitystyö jatkuu edelleen.
Turku on lisännyt jäljitysresursseja ja viivettä on saatu näin kurottua umpeen. Altistumisia on tiedossa noin 160.
– Meillä on haastavat ajat edessä, eikä koronatilanne ole laantumassa. Kaikki mahdolliset toimet siis tarvitaan tilanteen hillitsemiseksi, sanoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi Turun kaupungilta.
Turun yliopistossa ja Turun ammattikorkeakoulussa on yhteensä vajaa 300 vaihto-oppilasta.
Vaihto-opiskelijoiden tartunnat ovat vaikeuttaneet Turun koronatilannetta merkittävästi, mutta tartuntoja tulee myös muualla. Turku kertoo, että tartuntoja on tällä hetkellä runsaasti myös Pansiossa, Halisissa, Varissuolla ja Lausteella.
Torstaina THL tilastoi 90 uutta tartuntaa Turussa. Perjantaina luku oli laskenut 50 uuteen tartuntaan.
Vartiointi jatkuu
Opiskelijoiden karanteenit ja eristykset kestävät yksilöllisesti arvioidun ajan. Vartioliikkeiden suorittama vartiointi jatkuu Ylioppilaskylässä sekä Luolavuoren ja Varissuon opiskelija-asuntokohteiden ympäristössä.
Vartioinnilla varmistetaan, että opiskelijoiden kokoontumisia ei ole, ja että yhteiset tilat pysyvät kiinni. Vartiointi jatkuu maaliskuun loppuun ja siitä eteenpäin tarvittaessa.
Koronantorjuntabussi tarjoaa opiskelijoille koronatestejä tulevana viikonloppuna 27.–28.3. klo 11–17. Bussi palvelee osoitteessa Inspehtoorinkatu 3 C. Bussissa pääsee maksuttomaan koronavirustestiin ilman erillistä lähetettä.
Lue lisää:
Eteläafrikkalaisen virusmuunnoksen pelätään leviävän laajalle myös Suomessa – voidaanko muunnoksen lehahtaminen vielä estää?
FIN-796H-variantti ei olekaan uniikki suomalainen – virusmuunnosta tavattu myös Nigeriassa ja Isossa-Britanniassa
Katso Yle Areenassa: Vaihto-opiskelijoiden laaja tartuntaryväs puhuttaa Turussa – Anna Ryzhova: "Tärkeintä on saada tämä tautiketju katkeamaan"