Porin kaupunki käytti lentoliikenteen tukemiseen viime vuonna suunniteltua vähemmän rahaa. Säästöä syntyi noin 600 000 euroa.
Pori–Helsinki-lentoja hoitavalle unkarilaiselle BAS-lentoyhtiölle piti alun perin maksaa 3,4 miljoonaa euroa. Koronan aiheuttamien lentokatkosten takia todellinen lentoyhtiölle tilitetty summa oli tarkalleen 2 799 270 euroa eli noin 600 000 euroa suunniteltua vähemmän.
Lennot olivat poikki viime keväästä heinäkuulle koronan takia. Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kertoo, että tukia ei maksettu koronatauon ajalta eikä sen jälkeen niistä lennoista, joilla ei ollut matkustajia.
Matkustajakatoa koronan takia
Lentoreitti menetti merkittävän osan käyttäjistään koronaepidemian alettua. Osa Porin poliitikoista on vaatinut lentojen lopettamista koronan aiheuttaman matkustajakadon takia, mutta enemmistö on katsonut, ettei tukipäätöksiä voida ottaa uuteen käsittelyyn.
Reitin tukemista on perusteltu elinkeinoelämän tarpeilla. Pori ja Satakuntaliitto ovat vaatineet myös valtiota osallistumaan reitin tukemiseen. Lentoja ei ole saatu kannattaviksi kaupalliselta pohjalta.
Lentosopimus unkarilaisen BASin kanssa jatkuu ensi vuoden loppuun. Lentoliikennesopimuksen valmistelussa käytetyistä konsulttipalveluista on syntynyt alkuvuonna 2021 oma kohunsa, jota selvitetään parhaillaan erillisessä tilintarkastuksessa.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.