Tervehdys Brysselistä!
Suomessa kiistellään hallituksen esittämistä liikkumisrajoituksista.
Puhutaan perusoikeuksien polkemisesta, tarpeettomista rajoituksista ja normaalin elämän vaikeuttamisesta. Nämä äänet ovat ehkä jo liikaakin esillä, onhan kyse kuitenkin valtionhallinnon ja terveysviranomaisten velvollisuuksista kansalaisia kohtaan kriisitilanteessa.
Täällä Belgiassa astuu huomenna lauantaina voimaan jo kolmas sulkutila. Sen on määrä kestää neljä viikkoa.
Päiväkodit ja koulut suljetaan. Muut kuin välttämättömät kaupat, eli ruokakaupat ja apteekit, menevät kiinni. Käyttöön otetaan Hollannin malli: esimerkiksi vaateostoksilla voi käydä ajanvarauksella, tai tilata netissä ja noutaa ostokset kaupasta.
Henkilökohtaisesti suurin pettymys on kampaamojen sulkeutuminen. Lyhyttä tukkaa pitäisi leikata kerran kuussa. Tässä kohtaa suosittelen kaikille opportunismia ja nopeutta.
Olin viime viikolla työmatkalla Hollannissa, ja Amsterdamin-hotellin vieressä oli kampaamo. Koputin oveen, varasin ajan seuraavalle aamulle ja nyt voin elää kuontaloni kanssa seuraavat neljä viikkoa. Edellisestä ammattilaisen kosketuksesta oli kulunut viisi kuukautta.
Tai ehkä meissä kaikissa asuu pieni parturi. Mieheni nimittäin teki välillä työtä käskettyä ja trimmasi kuontaloani sen verran, että kehtasin esiintyä teille katsojille.
Hiukset ovat toki pieni ja ehkä turhamainenkin ongelma. Enemmän kaikkia surettaa se, että perheet eivät taaskaan voi viettää pitkää pääsiäisviikonloppua yhdessä.
Perhekokoontumiset on kielletty, ulkona saa tavata vain neljän ryhmissä, harrastepaikat suljetaan eikä rajojen yli saa turhaan matkustaa. Viranomaiset aikovat jopa kiristää rajatarkastuksia pääsiäisen aikana.
Virusvariantit jylläävät myös Belgiassa, joten uusi sulkutila on tarpeellinen. Belgia on koko pandemian ajan ollut tartunta- ja kuolleisuustilastojen kärjessä.
Maaliskuun 9.–15. päivä keskimäärin 3 266 ihmistä vuorokaudessa testattiin koronapositiivisiksi. Se oli 34 prosenttia enemmän kuin viikkoa aiemmin. Kuolleiden määrä lähenee 23 000:ta.
Belgian hallitus, osavaltioedustajat ja johtavat terveysviranomaiset tapasivat keskiviikkona. Kokouksen huolestuttava viesti oli, että virus leviää nyt nopeasti 10–19 vuotiaiden joukossa.
Rokotetta en odota saavani vielä pitkään aikaan. Väestöstä alle 10 prosenttia on saanut ainakin yhden rokoteannoksen, kun EU:ssa luku on keskimäärin 13,6 prosenttia.
EU kamppailee rokotetuotannon ja -toimitusten kanssa.
Suomen näkökulmasta, kun rokotteita ei ole tarpeeksi ja tauti leviää Euroopan koilliskulmassakin, olisi ensiarvoisen tärkeää suojautua ja samalla suojata muita. Itsekkyys ei auta ketään, vaan jokaisen tulisi kantaa kortensa kekoon.
Tässä voisi ottaa käyttöön sen kuuluisan suomalaisen sisun.
Olen viettänyt vuoden aikana sulkutilassa tai karanteenissa pääsiäisen, vapun, juhannuksen, suurimman osan kesälomasta, itsenäisyyspäivän, joulun, uudenvuoden ja nyt siis jo toisen pääsiäisen. Puhumattakaan, että olisin päässyt katsomaan isääni ennen kuin kuolema hänet korjasi.
En ihan ymmärrä, mistä Suomessa valitetaan.
Au revoir,
Susanna
Seuraavaksi kollegani Janne Toivosen poiminnat puheenaiheista viikon varrelta.
#SOMESSA: Madridista tuli pääsiäisenajan "juoppoturismin" keskus
Yllä oleva twiitti on Menorcalla asuvan espanjalaisen meemitaiteilija Dolors Boatellan näkemys elämänmenosta Madridissa juuri nyt. Vastaavia kuvamuokkauksia, joissa humalaisia turisteja on sijoitettu kulttuurikohteisiin, tulee nyt vastaan kaikkialla.
Madridista on kuin varkain tullut "turismo de borracheran" eli kotoisesti juoppoturismin keskus. Tuhatmäärin saksalaisia ja ranskalaisia turisteja on tullut Madridiin, kun kaupunki on löysentänyt koronarajoituksiaan. Myös Mallorcalle on lentänyt tukku saksalaisturisteja.
Espanjassa kysytään onko tämä ok, kun maan omat sisäiset liikkumisrajoitukset ovat tiukat (joskin porsaanrei’illä) ja koronan kolmas aalto kurittaa koko mannerta. Lisää aiheesta toimittaja Maija Salmen jutussa ja jutun loppuun linkatussa Takaisin Pasilaan -podcastissa.
#FAKTA: Saksan vaaleihin tasan puoli vuotta, CDU:n alamäki jatkuu
Saksan liittopäivävaaleihin on tänään tasan puoli vuotta aikaa. Tuoreimmat kannatusmittaukset kertovat, että valtapuolue kristillisdemokraattien (CDU ja sen baijerilainen sisarpuolue CSU) suosio laskee vauhdilla.
Graafissa pienet nuolet puolueiden nimen vieressä näyttävät, mikä on kannatuksen suunta vuoden 2017 vaalitulokseen verrattuna. Kannatustaan ovat lisänneet vain tässä kuussa kaksissa osavaltiovaaleissa vahvan tuloksen tehnyt Grüne eli vihreät sekä pienemmät puolueet.
Kristillisdemokraatit ovat toki edelleen johdossa, mutta saksalaismediassa spekuloidaan jo, voisiko seuraava liittokansleri tulla jostain muusta puolueesta kuin CDU:sta, kertoo Ylen Saksan-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen tässä jutussa.
VIIKON VARRELTA: Huippukokous, ulkosuhteet Turkkiin tapetilla, onko Macron supersankari?
EU-huippukokous on ehkä tätä tehdessä ja luettaessa vielä kesken. Kirjeenvaihtaja Susanna Turunen seuraa kokouksen antia, ja voit seurata päätöksiä Ylen tv- ja radiolähetyksistä sekä verkkosivuilta. Komissio esitti keskiviikkona koronarokotteiden vientiehtojen tiukentamista.
Rokotteista on kuultu kaksi erikoista uutista. Euroopan petostentorjuntavirasto Olaf ja sen suomalainen pääjohtaja Ville Itälä paljastivat, että Suomelle ja muille EU-maille on tarjottu miljardien arvosta olemattomia koronarokotteita. Italiasta puolestaan löytyi yllättäen 29 miljoonaa annosta Astra Zenecan koronarokotetta.
Jäissä olleet EU–Turkki-suhteet ovat nousseet takaisin agendalle. Miksi EU:n ja Turkin jäsenyysneuvottelut ylipäätään painuivat syväjäähän Turkin 2000-luvun alun nopeiden uudistusten ja riemukkaan optimismin jälkeen? Ex-laajentumiskomissaari Olli Rehn ja muut haastateltavat avaavat kipeää lähihistoriaa Ylen erikoisartikkelissa, jonka voit lukea tästä linkistä.
Turkkia pitkään seurannut toimittaja Tom Kankkonen puolestaan avaa EU:n ja Turkin suhteiden uuden lämpenemisen vaikeutta turkkilaisnäkökulmasta. Hän muistelee myös kolumnissaan vuoden 2004 optimismin aikaa – joka paljastuikin lopun aluksi.
Myös Venäjä puhuttaa viikosta toiseen. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi Nato-ulkoministerikokouksessa kumppanuusmaa Suomen edustajana, että kanavat Venäjään olisi pidettävä auki. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puolestaan sanoi, että Venäjällä on suhteita enää yksittäisiin EU-maihin, ei koko unioniin.
EU:n ulkoministerit vahvistivat tällä viikolla pakotteita Kiinalle uiguurivainon takia. Kiina lätkäisi takaisin vastapakotteita, ja mukana listalla on myös muutama suomalainen.
Ylen ajankohtaisohjelmista Politiikkaradio on käsitellyt EU-aiheita tällä viikolla kahdesti. Keskiviikon jaksossa Tapio Pajusen vieraana oli valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.), jolta kysyttiin, miten Suomi aikoo käyttää EU:n elvytysmiljardit. Eilen torstaina aiheena olivat rokotekiistat ja EU:n omien varojen järjestelmä, ja vieraana europarlamentaarikot Silvia Modig, Mauri Pekkarinen ja Henna Virkkunen.
Tuore Ulkolinja-dokumentti Unkarin kulttuurisota kertoo tiukasta taistelusta, jota Unkarissa käydään median ja yliopistojen suunnasta. Ohjaaja on Marko Lönnqvist, ja ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa.
Tämän viikon Brysselin koneessa toimittaja Maija Elonheimon vieraana on työelämäprofessori Pentti Pikkarainen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta. Miten todennäköistä on, että EU:n koronaelvytyspaketin jälkeen ehdotetaan uusia paketteja, kun nykyinen ei riitä Italian pelastamiseen?
Lopuksi vielä kolme juttua, jotka valottavat kolmen suurimman EU-maan johtajia.
Miten heikon kannatuksen kanssa painiva Ranskan presidentti Emmanuel Macron on onnistunut taistelussa koronavirusta vastaan ensi vuoden vaalien alla? Tätä luotaa Politico-verkkojulkaisun artikkeli “It’s a bird! It’s a plane! It’s Emmanuel Macron”.
Italiassa uusi pääministeri Mario Draghi on onnistunut rauhoittamaan poliittista tilannetta. “Super-Mario” on ottanut velkaa, määrännyt rajoituksia ja perunut pääsiäisen, mutta suosio vain kasvaa. Miten ihmeessä? Lue Ylen juttu tästä linkistä.
Saksassa taas Angela Merkel joutui pyörtämään esityksensä pääsiäisenajan viiden päivän täydestä sulkutilasta, jona aikana ruokakaupatkin olisivat olleet kiinni. Merkel pyysi aikeitaan poikkeuksellisen nöyrästi anteeksi niin kansalta kuin parlamentiltakin.
ENSI VIIKOLLA: EU hiljenee pääsiäiseksi
Pääsiäinen kolkuttaa ovelle, joten EU pyörii rokotekiistoja lukuun ottamatta tyhjäkäynnillä. Neuvoston ja parlamentin kokoukset ovat tauolla.
Junafanit voivat maanantai-iltapäivänä seurata suoraa verkkolähetystä EU-puheenjohtaja Portugalin järjestämästä seremoniasta, jossa ammutaan starttilaukaus junaliikenteen teemavuodelle. Ympäri Eurooppaa on käynnissä isoja ratahankkeita, ja vaikka avoin liikkuminen rajojen on juuri nyt vain kaukainen ajatus, investoinneilla on iso merkitys junaliikenteen pitkän aikavälin kilpailukyvylle.
Piditkö Eurooppa-kirjeestä? Voit tilata sen tästä linkistä suoraan omaan sähköpostiisi.