Liedon koronatartuntojen määrä on lähtenyt nousuun. Koronatartuntoja on todettu tässä kuussa lähes kaksinkertainen määrä verrattuna helmikuuhun, kunta kertoo sivuillaan.
Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 36. Sitä edeltävän kahden viikon aikana tapauksia on tullut ilmi 17. Ilmaantuvuus on kasvanut merkittävästi.
Ilmaantuvuusluku on nyt viimeisten kahden viikon ajalta 178,6 sataatuhatta asukasta kohti, kun se edeltävien kahden viikon aikana oli vielä 84,3.
– Muutamissa Liedon kunnan kouluissa ja päiväkodeissa on todettu maaliskuun aikana useita koronatartuntoja ja altistumisia rauhallisen alkuvuoden jälkeen. Koulujen ja päiväkotien lisäksi Liedon kunnankirjastossa on todettu tartunta ja altistumisia, listaa Lieto.
Altistuneet on tähän mennessä saatu jäljitettyä ja heidät on asetettu tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin.
Liedon kunta julkaisee omissa toimipisteissään todetut tartunnat ja altistumiset koronatiedotesivullaan.