Lappeenrannan Joutsenon koulussa on todettu koronavirustartunta.

Karanteeniin on asetettu kaksi luokkaa sekä muita yksittäisiä kouluyhteisön jäseniä.

Heidän karanteeninsa kestää huhtikuun 5. päivään saakka.

Eksote on yhteydessä kaikkiin Joutsenon koulussa koronavirukselle altistuneisiin. He saavat ohjeita koululta. Muilla kouluarki jatkuu toistaiseksi normaalisti.

Lappeenrannan kaupunki muistuttaa, että kouluissa noudatetaan kaikkia käytössä olevia suosituksia, ohjeistuksia ja muita tarvittavia järjestelyjä oppilaiden ja henkilökunnan suojaamiseksi.

Eksote painottaa, että lievienkin oireiden vuoksi tulee hakeutua koronatestiin.