Hallituksen on määrä päättää tänään mahdollisista liikkumisrajoituksista, jotka koskisivat pääkaupunkiseutua ja Turkua. Hallituksen esitysluonnokseen on kuitenkin kirjattu 12 poikkeusta, jotka olisivat sallittuja syitä kotoa poistumiselle myös liikkumisrajoitusten aikana.
Yksi sallivista poikkeuksista on omalle mökille matkustaminen. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen toivoo, että rajoituksia kunnioitetaan ja esimerkiksi pääsiäisenä mökeille ei lähdettäisi vain lyhyeksi aikaa.
– Kyllä se olisi jälleen siten, että tulkitaan ja etsitään porsaanreikiä. En kyllä suosittele, että jos Uudellamaalla nähdään tarpeelliseksi laittaa liikkumisrajoitus, niin he sitten lähtisivät lyhyelle mökkimatkalle.
Leskisen mielestä liikkumisrajoitukset on työkalu, joka on hyvä olla työkalupakissa, vaikka ne eivät tulevina viikkoina Kanta-Hämettä koskisikaan. Samalla hän paheksuu sitä, että poliittisessa keskustelussa rajojen koronatestaukset ovat saaneet niin suurta huomiota.
– On täysin saivartelua lähteä miettimään nyt niitä rajoja tärkeimpänä näkökulmana. Nekin pitää saada kuntoon ja olisi jo pitänyt saada. Tilanne on nyt kuitenkin akuutein maakunnissa ja kaupungeissa. Kyllä tämä pitää saada täällä kuriin, toteaa Leskinen viitaten Ylen A-Studiossa käytyyn keskusteluun.
A-Studiossa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo moitti hallituksen toimien oikea-aikaisuutta ja muun muassa sitä, että rajatestausta ei ole saatu kuntoon.
Pääsiäisen viettoon vain samassa taloudessa asuvien kesken
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri suosittelee kantahämäläisille vahvasti sitä, että pääsiäisenä ei lähdettäisi matkustamaan, vaan pyhiä vietettäisiin kotona. Sairaanhoitopiiri muistuttaa myös, että pyhiä tulisi viettää vain perhepiirissä ja samassa taloudessa asuvien kesken.
– Tänä vuonna pääsiäinen on varmasti vähän hiljaisempi. Keskitytään ulkoiluun ja perheen kanssa oleskeluun.
Pääsiäisen seudun perinteisiin on kuulunut osana myös virpojien kiertäminen ovelta ovelle palmusunnuntain aikana.
Kanta-Hämeen pandemiaryhmä keskustelee torstain kokouksessaan myös virpomisesta. Leskisen mukaan virpomisen tulee tapahtua ulkotiloissa ja ennaltasovitusti.