CHICAGO Union Stationin stoalaisessa odotussalissa on runsaasti tilaa. Hiekkakivilattiat kiiltävät vahauksen jäljiltä, ilmassa leijuu kloorin tuoksu.

Vuosi sitten monellakaan ei ollut aikaa havainnoida katonrajan antiikkisia ornamentteja ja kullanvärisiä kotkapatsaita. Matkustajilla oli kiire ehtiä juniin, joita lähti kaikkiin ilmansuuntiin. Chicago on maan raideliikenteen solmukohdassa.

Nyt odotussalissa tuntuu siltä kuin aika olisi pysähtynyt. Vastikään lakatussa puupenkissä istuvan Rachel O'Mearan katse kiertää kotkista takaseinän suureen Yhdysvaltain lippuun ja katutasolle johtaviin portaisiin, jotka hän muistaa Lahjomattomat-elokuvan lastenvaunukohtauksesta.

Hän lähti matkaan Bostonista, ja joutuu odottamaan Chicagossa viisi tuntia päästäkseen Los Angelesiin vievään junaan.

– Jäin hiljattain eläkkeelle sairaanhoitajan työstä, joten minulla on aikaa, hän sanoo.

Hänen junamatkansa Yhdysvaltain halki kestää kolme päivää.

– En pidä lentokoneista. Junissa matkustaminen on rennompaa. Ei ole turvatarkastuksia, näkee maisemia ja asemilla voi käydä välillä jaloittelemassa. Vaunuissa on runsaasti tilaa. Minulla on jatkoyhteydellä jopa oma hytti, O'Meara perustelee valintaansa.

Benjamin Miller ja Lauren Smith ovat tulossa Floridasta Tampasta. He jatkavat Chicagosta vielä neljä tuntia kotiinsa Milwaukeen. Kaikkiaan matkustamiseen menee kaksi vuorokautta, mikä ei kolmikymppistä pariskuntaa tunnu harmittavan.

– Oli rentouttavaa matkustaa omassa hytissä. Ei tarvinnut huolehtia ajamisesta, ruokailuista ja majoituksista. Ei muuta kuin kyytiin ja menoksi, poliisina työskentelevä Miller kuvailee.

Hän arvelee jääneensä koukkuun junamatkailuun. Suunnitelmissa on jo uusi vastaava lomamatka länsirannikolle.

Sylttytehdas istuu vieressä: Millerin houkutteli kiskoille erityisopettajana työskentelevä vaimo, joka on junaillut lapsesta lähtien.

– Emme tainneet olla tyypillinen perhe, koska tulimme Wisconsinista Chicagoon mieluummin junalla kuin omalla autolla. Se oli helpompaa. Chicagossa on hyvä julkinen liikenne, joten vanhempien ei tarvinnut miettiä pysäköimisiä ja muita suurkaupungin vaivoja, Smith kertoo.

Junayhtiölle voittoa vain itärannikolla

Miller ja Smith ovat valtion rautatieyhtiön Amtrakin tulevaisuuden toivoja.

Vuonna 1970 perustettu Amtrak ei ole tuottanut voittoa kuin itärannikolla, Washington D.C:n ja Bostonin välisellä rataosuudella. Muualla Yhdysvalloissa se on ollut enemmän tai vähemmän tappiollinen koko ajan.

Amtrak

Chicagosta lähtevien linjojen liiketoiminta pääsi saneerausten jälkeen tasapainoon 2019, kunnes korona romahdutti sen. Amtrak on muuallakin maassa pysytellyt viimeisen vuoden hengissä valtion kolmen eri tukipaketin avulla. Rautatieliikenteeseen on pumpattu satoja miljoonia euroja.

Osansa tuesta saavat osavaltioiden paikallislinjat, joista Chicagossa ja Illinoisissa vastaa Metra-yhtiö.

– Junistamme kulkee tällä hetkellä noin puolet ja matkustajia on kymmenesosa vuoden takaisesta. Meillä ei valitettavasti ole kristallipalloa, joka kertoisi paluusta normaaliin, Metran viestintäpäällikkö Michael Gillis sanoo

Hänen mukaansa se voi tapahtua nopeastikin, jos rokotukset sujuvat vauhdikkaasti ja ihmiset palaavat keskustan työpaikoille, mutta yhtiö laskee muutaman vuoden kestävän vähittäisen toipumisen varaan.

Amtrakin matkustajamäärät ovat yhtiön PR- ja yhteiskuntasuhdepäällikön Marc Magliarin mukaan noin viidennes siitä, mitä ne ennen koronaa olivat. Union Stationilla on hiljaista, koska liikennöivien junien määrää on karsittu toistaiseksi tuntuvasti.

Tällä hetkellä Chicagosta pääsee junalla länsirannikolle vain kolmena päivänä viikossa.

– Tähtäämme päivittäisen yhteyden palauttamiseen kesän aikana. Koronaa edeltävään tilanteeseen emme vielä tänä vuonna pääse, emme ehkä vielä ensi vuonnakaan, Magliari arvioi.

Junat sanitoidaan huolellisesti ennen lähtöä. Matkustajilta vaaditaan kasvomaskin käyttöä. Vaunuissa on tilaa, koska useita penkkirivejä on turvatoimena poissa käytöstä.

Nuoret suosivat junia

Vaikeuksista huolimatta Maglieri näkee valoa pitkän tunnelin päässä. Sitä tuo presidentti Joe Bidenin hallinto, joka suosii ilmastoa vähemmän kuormittavia liikennemuotoja ja maan väestönkehitys, joka on päinvastainen kuin Suomessa.

Yhdysvaltain väestö kasvaa ja nuorenee voimakkaasti. Keski-ikä on tällä hetkellä 38,2 vuotta eli viisi vuotta Suomea vähemmän. Nuoret ovat kulutustottumuksiltaan erilaisia kuin yksityisautoiluun tottuneet vanhempansa.

– Nuorten matkustajien suhteellinen määrä on pandemian aikana kasvanut. Se johtuu siitä, että nuoret aikuiset eivät enää välttämättä hanki omaa autoa. Etenkään raskaiden opintolainojensa kanssa tuskailevat, ja heitä on paljon, Magliari kertoo.

Hänen mukaansa rautatieteollisuus on viime vuosina valistanut kansaa tehokkaasti, ja energiatehokkuus on alkanut kiinnostaa amerikkalaisia. Yhä useampi valitsee junan siksi, että sillä liikkuminen on energiatehokkaampaa ja ympäristölle ystävällisempää kuin yksityisautoilu tai lentäminen.

– Tätä valistustyötä haluamme jatkaa, sillä tulevaisuutemme on tässä kehityksessä.

Benjamin Miller ja Lauren Smith sanovat haluavansa nopeuttaa kulttuurista muutosta.

– Yhdysvalloilla on liikenteen osalta karmea maine. Uusi sukupolvi on kuitenkin astumassa esiin. Se on sukupolvi, jolle oma auto ei ole enää ainoa vaihtoehto kulkuvälineeksi. Uskon junamatkailun vielä joskus tulevaisuudessa kukoistavan, Miller sanoo.

Ei enää kustannuskysymys

Milleriä 30–40 vuotta vanhempi Rachel O'Meara on varovaisempi arvioissaan.

– Kulttuurin muuttaminen ei onnistu käden käänteessä. Toivon sitä, mutta ei se helppoa ole.

Hänen mielestään Amtrakin pitäisi lisätä tarjontaansa. Jos uutta junarataa ei voi enää rakentaa, pitäisi saada enemmän reittejä, joissa juna ja linja-auto yhdistetään.

Reittivaihtoehtojen vähyys hidastaa junamatkailun kasvua etenkin Yhdysvaltain eteläosissa, mutta paikoitellen kaikkialla maassa.

Kustannusten osalta junan ja henkilöauton välillä ei ole suurta eroa. Itärannikolla ruuhka-ajan junamatkasta Washingtonista New Yorkiin saattaa joutua pulittamaan satoja dollareita, mutta vastaavasti varhaisaamun linjat ovat edullisia.

Kolmen tunnin matka Amtrakilla Chicagosta Milwaukeen maksaa 40 dollaria eli vajaat 34 euroa. Siistiytensä ja palvelujensa osalta Yhdysvaltain pikajunat ovat likimain saman tasoisia kuin suomalaiset.