Italian viranomaiset ovat löytäneet 29 miljoonaa annosta Astra Zeneca -lääkeyhtiön rokotetta Anagnista, Rooman läheltä.

Asiasta kertoo italialainen sanomalehti La Stampa ja uutisen vahvistaa myös saksalainen uutistoimisto DPA.

Löytö tehtiin viranomaistarkistuksen yhteydessä. EU-viranomaiset ovat pyrkineet selvittämään, kuinka paljon Astra Zeneca valmistaa koronarokotetta.

Valtava rokotelöytö on jo nostattanut kiukkua esimerkiksi saksalaisten poliitikkojen piirissä. Astra Zeneca on jatkuvasti kertonut tuotantovaikeuksista, joiden takia se ei ole toimittanut EU-maihin rokotteita niin paljon kuin se on sopimuksissa luvannut.

29 miljoonaa rokoteannosta on lähes kaksinkertainen määrä, mitä Astra Zeneca on tähän saakka toimittanut EU-maihin, kertoo saksalaislehti Frankfurter Allgemeine.

Rokotteet on tiettävästi valmistettu ainakin osittain Hollannissa Halixin tehtaalla ja ne oli alustavien tietojen mukaan määrä toimittaa Italiasta Belgiaan, mutta lopullinen määränpää ei ole tiedossa.

Yhtiö itse kertoo, että rokotteet oli määrä toimittaa osin EU-maihin, osin alikehittyneisiin maihin niinsanotun COVAX-järjestelmän kautta.

Halixin tehdas on Astra Zenecan alihankkija. Se ei ole saanut vielä EU:lta hyväksyntää tuotteilleen, mutta Britannia on jo antanut hyväksyntänsä.

Halix tuottaa rokoteainetta, mutta aine pakattiin ampulleihin Anagnissa.

EU ilmoitti tänään keskiviikkona tiukentavansa rokotteiden vientimääräyksiä.

EU rajoittaa koronarokotteiden vientiä: Perusteena muun muassa EU-maita parempi rokotusaste

Italiassa tehty löytö nosti EU:n piirissä vaatimuksia, ettei Astra Zenecan tuotteita saisi viedä enää ulos EU-alueelta. Vaatimukseen yhtyi esimerkiksi saksalainen eurokansanedustaja Manfred Weber, joka johtaa Euroopan kansanpuolueen parlamenttiryhmää.