Soiten alueella on keskiviikkona todettu yksi uusi tartunta, edellinen viikonloppuna. Tapauksia viime keväästä asti on todettu yhteensä 243.
Viime viikon aikana on todettu kuusi koronatapausta ja kaikki tartuntalähteet on kartoitettu. Karanteenissa on 29 ihmistä. Ilmaantuvuusluku on 14.
Ensimmäisen koronarokotuksen on saanut vajaat 22 prosenttia Soiten alueen väestöstä, koko maassa vajaat 14 prosenttia. Yli 80-vuotiaista ensimmäisen rokotteen on Soiten alueella saanut 90%, 75–79-vuotiaista 91%, 70–74-vuotiaista 28%. Riskiryhmä ykköseen kuuluvista on rokotettu ensimmäisellä annoksella 45%.
Alueellinen COVID-19-viranomaistyöryhmä toteaa, että nykyisiä suosituksia jatketaan huhtikuun 18. päivään saakka. Alueellisen viranomaistyöryhmän suositus on muun muassa, että ainoastaan alle 10 hengen kokoontumiset ovat sallittuja ja että aikuisten harrastustoiminta sisätiloissa on kielletty. Laajennettu kasvomaskisuositus koskee myös yläkoululaisia ja toisen asteen opiskelijoita.
Aluehallintovirasto antanee omat suosituksensa tällä viikolla.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla