Maan hallitukselta odotetaan lähitulevaisuudessa päätöstä siitä, painotetaanko rokotteiden jakelussa nykyistä enemmän alueellista tautitilannetta.

Tällöin pahimmat epidemia-alueille, kuten Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle, toimitettaisiin rokotteita nykyistä enemmän niiden alueiden kustannuksella, joissa epidemiatilanne on rauhallisempi.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR suositteli viime viikolla, että koronarokotteiden jakelussa huomioitaisiin väestön määrän lisäksi epidemian tilanne eri alueilla

Keski-Suomelle päätös merkitsisi todennäköisesti sitä, että alueelle toimitettaisiin vähemmän rokotteita. Tähän viittaa myös Helsingin Sanomien laskelma, jonka mukaan Keski-Suomi olisi niiden alueiden joukossa, joissa rokotteiden saatavuus heikkenisi jonkin verran.

– Kyllä minä katson Jyväskylä-lasit silmillä tätä asiaa ja toivon, että meidän kaupunkilaisemme ja kuntalaisemme saisivat rokotuksen mahdollisimman pian, sanoo Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Käsmä korostaa, että epidemian pitämiseksi hallinnassa on tehty paljon työtä ja paljon resursseja on käytetty esimerkiksi tartuntojen jäljittämiseen. Suurella vaivannäöllä epidemia on saatu pahimpienkin ryöpsähdysten jälkeen kuriin.

– Että kaiken tämän jälkeen meidän rokotteita siirrettäisiin jonnekin Uudellemaalle tai Varsinais-Suomeen, niin kyllähän se tuntuu ihan epäreilulta, Käsmä sanoo.

– Mutta minua viisaammat tekevät ne päätökset.

Arviot rokotteiden saatavuudesta ovat joka tapauksessa nyt hyvin epävarmoja, joten toistaiseksi on lähinnä arvailua ennustaa, milloin rokotekattavuus saavuttaa Keski-Suomessa ja Jyväskylässä sellaisen laajuuden, että epidemian selkä alkaa taittua.

Käsmä viittaa kuitenkin esimerkkinä Israeliin, jossa rokotusten vaikutus alkoi näkyä tuntuvammin, kun kolmannes väestöstä oli rokotettu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan Keski-Suomessa tähän mennessä reilut 12 prosenttia väestöstä on saanut ainakin yhden koronarokotuksen.