Paikallisen bussifirman linja-autokuljetukset Kotkasta ja Haminasta Tykkimäen saunaan Kouvolaan herättävät hämmennystä nykyisessä koronatilanteessa Kymenlaaksossa.
Tykkimäen saunassa lauantaina 13.3. vierailleella henkilöllä todettiin koronavirustartunta. Kymenlaakson sote-kuntayhtymän Kymsoten mukaan on mahdollista, että 40 saunojaa on altistunut tartunnalle. Tykkimäen saunan mukaan paikalla ei ole ollut niin montaa saunojaa yhtä aikaa.
Lue lisää: Yleisessä saunassa käyneellä todettiin koronatartunta, kymmeniä saattanut altistua – avi: "Voi olla, ettei mitään määräysten vastaista ole tapahtunut"
Kotkalainen tilausajoja järjestävä yritys Heino Tours aloitti maaliskuussa lauantaisauna-bussikyytien järjestämisen. Bussikyydit kulkevat Kotkasta ja Haminasta Kouvolaan Tykkimäen saunalle ja sieltä takaisin.
– Meillä on tarkoitus, että Kotkasta ja Haminasta pääsee tasokkaaseen saunaan, sanoo yrittäjä Tapio Heino.
Tykkimäen sauna ei ole julkisen liikenteen reitin varrella.
– Kouvolan sisälläkin meille tulee tosi paljon palautetta siitä, että olisi kiva, jos pääsisi helpommin saunalle, jos ei ole autoa, sanoo Tykkimäen saunan toiminnanjohtaja Viljami Taimisto.
Tähän mennessä ajettu kaksi kyytiä
Heinon mukaan tähän mennessä maaliskuussa on järjestetty kaksi kyytiä: ensimmäinen kyyti oli toissa viikon lauantaina ja toinen viime lauantaina. Bussikyydit on ajettu 20 hengen linja-autolla, johon on otettu viisi matkustajaa.
Heino Toursille on tullut palautetta saunakuljetusten järjestämisestä muun muassa sosiaalisessa mediassa.
– Onhan siitä tullut kaikenlaista kyselyä, ihmettelyä ja kauhukuvien luomista, sanoo Heino.
Kyydissä olleet ovat Heinon mukaan tyytyväisiä järjestelyihin. Joka toisessa penkkivälissä on matkustaja maskin kanssa ja matkustajia on yhteensä viisi.
– Luulen, että kun mennään tavalliseen ostosmarketiin, niin siellä on paljon suurempi riski saada korona kuin näillä meidän saunakeikoilla, kertoo Heino.
Heinon mukaan ensimmäiselle bussikyydille osallistuneet ovat halunneet tulla mukaan seuraavallakin kerralla. Saunakyyti kulkee myös tämän viikon lauantaina.
– Tämä perusryhmä lähtee, mutta emme lisää tähän ihmisiä ennen kuin koronahäly laskee. Teemme tällä porukalla, joka haluaa käydä siellä säännöllisesti, sanoo Heino.
Hygieniavelvoitteiden pitää täyttyä
Aluehallintoviraston toimivalta ulottuu asiakastiloihin, mutta liikennevälineiden osalta koronarajoituksista päättää Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
– Sääntelymme koskee nimenomaan matkaa. Se ei ota kantaa siihen, minne mennään. Meidän vastuullamme on terveysturvallisuus liikennevälineissä, kertoo Traficomin ylijohtaja Jarkko Saarimäki.
Traficom siis arvioi, onko itse bussimatka järjestetty riittävän terveysturvallisesti. Tartuntatautilaki on tuonut liikennöitsijöille velvoitteita parantaa hygieniaa bussimatkustamisen aikana.
– Pitää huolehtia, että siellä on käsidesiä saatavilla, ohjeistaa matkustajat siten, että matkustaminen on mahdollisimman terveysturvallista ja järjestää turvavälit.
Jos viranomainen toteaa, että nämä toimet eivät riitä, Traficom voi alueen sairaanhoitopiirin tekemän ilmoituksen jälkeen tarvittaessa rajoittaa liikennevälineiden matkustajamäärän enimmillään puoleen.
Tykkimäen saunalle kulkeviin saunakyyteihin osallistuu vain viisi matkustajaa, joten asiassa ei ole Saarimäen mukaan matkustajamäärän näkökulmasta ongelmaa Kymsoten alueella.
Lähisaunat "vanhoja ja nuhjuisia"
Tykkimäen saunan toiminnanjohtajan Viljami Taimiston mukaan asiakkaita kävi vuosittain keskimäärin yhteensä 45 000 ennen koronavirusepidemian alkamista. Suurin osa asiakkaista tulee Etelä-Suomesta.
Taimisto sanoo Tykkimäen saunan haluavan tehdä yhteistyötä Kotkan ja Kouvolan matkailun näkökulmasta kaupunkien ja toimijoiden välillä. Tulevalle kesäkuulle on suunniteltu kuljetuksia Heino Toursin kanssa Kotkan seudulta Tykkimäen saunalle ja takaisin.
– Varsinaisena tapahtumana tähdätään kesään, jos tilanne sallii. Kesällä meillä on parisataa neliötä terassia ja lisäsaunoja, sanoo Taimisto.
Tapio Heino kokee, että Kotkassa ja Haminassa ei ole tasokasta yleistä saunaa.
– Kaikki ovat hyviä kylläkin, mutta vanhoja ja nuhjuisia.
Heinon mukaan lauantaisten saunakyytien järjestäminen ei ole hänelle varsinainen bisnes. Bussiin hyppäävältä peritään 25 euron maksu.
– Kuten asiakasmääristäkin voi päätellä, tämä on harrastustoimintaa ja saunasivistyksen levittämistä.
Saunasta pääsee myös kylmävesiuinnille.
– Talviuinti Suomessa on ollut hurjassa nousussa kymmenen vuotta ja korona-aikana vielä enemmän, sanoo Taimisto.
Tilausajoja ajettu neljä vuotta
Heinon mukaan Heino Tours on järjestänyt tilausajoja Tykkimäen saunalle saunan perustamisesta alkaen eli noin neljän vuoden ajan.
– Olen saunaharrastajien kanssa ollut elämäni tekemisissä. Saan vaikka puhelinsoitolla ihmiset lähtemään tai jonkin ryhmänvetäjän keräämään porukan kasaan, sanoo Heino.
– Pienien ryhmien tuleminen on ihan normaalia yhteistyötä Heino Toursin kanssa jo vuosien varrelta, kertoo Taimisto.
Aikaisemmin Heino Tours on kuljettanut Tykkimäen saunaan saunojia suljettujen ryhmien tilausajoina muun muassa Helsingistä, Pietarista ja Kotkasta. Kotkasta on käynyt Tykkimäen saunan löylyissä esimerkiksi Saunaseura Kipakan väkeä.
– Nyt maaliskuussa tämä muuttui niin, että tehdään avoimena kaikille, ketkä haluavat, sanoo Heino.
Lähikontakteja vältettävä
Tartuntatautilain pykälä 58 g on tällä hetkellä voimassa useissa muissa maakunnissa. Pykälä 58 g rajoittaa tiettyjen sisätilojen, esimerkiksi yleisten saunojen, käytön enintään kymmeneen asiakkaaseen tai osallistujaan. Kouvolassa tämä pykälä ei ole voimassa.
– Saunomista yleisessä saunassa ei ole sinänsä kielletty. Itse saunomisessa on otettava huomioon nämä muut tartuntatautilain pykälät: siellä pitäisi huolehtia käsihygieniasta, ohjeistuksesta asiakkaille, riittävästä puhdistamisesta asiakastiloissa ja väljyydestä asiakkaiden välillä, kertoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston elinkeinovalvontayksikön päällikkö Marko Peltonen.
Peltosen mukaan ei silti ole toivottavaa, että ihmiset kokoontuvat sellaisella porukalla, joka ei ole lähipiiriä.
– Avin vahva suositus on tällä hetkellä, että kaikkea sellaista kokoontumista, joka ei ole välttämätöntä, olisi syytä välttää. Rajoitusten idea on välttää lähikontakteja. Riski koronaviruksen tarttumiseen kasvaa, jos ollaan alle kahden metrin etäisyydellä riittävän pitkään, muistuttaa Peltonen.