Liikenne- ja viestintävirasto Traficom rajoittaa Varsinais-Suomen alueella tie- ja raideliikenteessä liikennevälineiden suurinta sallittua matkustajamäärää puoleen koronaepidemian leviämisen estämiseksi.
Rajoitustomet alkavat torstaina 25. maaliskuuta ja jatkuvat kuukauden ajan 23. huhtikuutta asti.
Traficomin päätös perustui Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tekemään ilmoitukseen. Tavoitteena on estää koronaviruksen leviämistä liikennevälineissä.
Asiaa on selvitetty yhdessä terveysviranomaisten ja alueella toimivien liikennöitsijöiden kanssa.
Traficom arvioi tiedotteessaan, että Varsinais-Suomen tautitilanne on tällä hetkellä niin vakava, että myös lain viimesijainen keino tulee ottaa käyttöön. Se pitää matkustajamäärien rajoittamista tautitilanteen takia välttämättömänä.
Tie- ja raideliikennettä rajoitetaan kaikissa yli kymmenen henkilön liikennevälineissä. Rajoitus koskee sekä kaikille avointa että rajoitetulle asiakasryhmälle suunnattua niin kutsuttua suljettua liikennettä.
Arkipäivisin rajoitus ei kuitenkaan koske vuonna 2008 syntyneitä ja sitä nuorempia matkustajia.
Traficomin mukaan kuljetuspalvelun tarjoajien tai tämän toimeksiannosta toimivien liikennöitsijän on selkeästi havaittavilla ja valvottavilla järjestelyillä varmistettava matkustajamäärän rajoittaminen.
Asetettava rajoitus koskee sairaanhoitopiirin alueen rajat ylittävää liikennettä siltä osin kuin liikennöidään sairaanhoitopiirin alueella. Tie- ja raideliikenteessä rajoitus ei koske yöjunien makuuhyttejä eikä muita vastaavia järjestelyjä, joissa liikenneväline tai sen osa on vain samaan talouteen kuuluvien henkilöiden käytössä, koska sitä ei pidetä tartuntojen leviämisen estämiseksi välttämättömänä.
Rajoitus ei koske lento- eikä meriliikennettä.