Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä suosittelee yläkoulujen pysymistä etänä pääsiäisen yli.

Tällä hetkellä Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt yläkoulut etäopetukseen 28. maaliskuuta asti, eli tämän viikon loppuun.

Koronanyrkki suosittelee avia jatkamaan etäkoulupäätöstä ainakin 5. huhtikuuta asti.

Varsinais-Suomen koronatilanne on edelleen vaikea. Tartuntojen määrä kasvaa ja ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 250 sataatuhatta asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajanjaksolta.

– Tämä on koko koronapandemia-ajan korkein luku. Edellisen seurantajakson ajan ilmaantuvuusluku oli 226. Myös positiivisten osuus testatuista on korkein koko epidemia-aikana, ja se on noussut 5,8 prosenttiin, tiedotteessa kerrotaan.

Koronakoordinaatioryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä arvioi tiedotteessa, että tilanne heikkenee vielä Varsinais-Suomessa.

– Jos tilanne jatkuu tällä vauhdilla, olemme kahden viikon päästä samassa tilanteessa kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri nyt, sanoo Pietilä.

Koronanyrkki: Vaihto-opiskelijat matkustaneet välillä kotiinsa

Turussa on viime aikoina keskusteltu paljon korkeakoulujen kansainvälisten opiskelijoiden koronatartunnoista. Viime viikolla Turussa todettiin yli 70 vaihto-oppilaan koronavirusryväs.

VSSHP:n koronakoordinaatioryhmän mukaan on tullut ilmi, että ilmeisesti osa vaihto-oppilaista on välillä matkustanut kotimaahansa ja sen jälkeen palannut Suomeen.

– Ohjausryhmä suosittelee välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista. Ryhmä toivoo keskustelua valtakunnallisista maahantulon linjauksista, tiedotteessa sanotaan.