Yli vuoden kestänyt maailmanlaajuinen koronapandemia on kaatanut kylmää vettä monen suomalaisen matkailuinvestoinnin päälle.

Lahden keskustaan Ranta-Kartanoon on jo vuosia suunniteltu suurta viihdekeskusta, johon tulisi muun muassa hotelli, kylpylä, uimahalli, liiketiloja ja asuntoja.

– Ilman koronaa rakentaminen olisi jo pitkällä, myöntää toimitusjohtaja Arto Korhonen, Kinos Property Investment Oy:stä.

Nyt Pikku-Vesijärven ja vanhan linja-autoaseman välisellä alueella on esimerkiksi rakentamatonta aluetta ja autojen parkkipaikka.

Lahden kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho on myös kiinnostunut hankkeen edistymisestä.

– Ranta-Kartanon kehittäjät ovat saaneet aluevaraukseensa jo yhden jatkoajan koronan takia, kun matkailuhankkeet eivät ole edenneet oikein missään päin maata.

Kaupunki on ottamassa vastuulleen runsaan 400-paikkaisen pysäköintitalon tekemisen alueelle. Yli 10 miljoonan euron parkkitalon toteutus on tulossa päätöksentekoon keväällä.

– Taloon tulisi läheisten asuinkortteleiden velvoitepaikkoja sekä parkkipaikkoja yleiseen tarpeeseen eli Kisapuiston, uimahallin ja hotellin tarpeisiin.

Pysäköintitalon rakentaminen pitää kilpailuttaa.

Parkkitalon lisäksi kaupunki on sitoutunut uimahallin pitkäaikaiseksi vuokralaiseksi.

Pandemian hälvemisen odottelua

Viihdekeskuksen kehitystyötä ja rahoitusneuvotteluja vetävä Arto Korhonen vakuuttaa, että ainoa epävarmuus hankkeessa on aikataulu.

– Rahoitus tai hankkeen toteutuminen eivät ole uhattuna. Meillä on sijoittajien vahva tuki yhä takana. Hotellin ja viimeistelyn pankkirahoitusta ei ole vielä allekirjoitettu. Odotamme kunnes pandemia hälvenee.

Tarkoitus on tehdä luonto- ja terveysmatkailijoita houkutteleva kokonaisuus.

Hotellin ja luksustason kylpylän lisäksi suunnitelmiin sisältyy hyvinvointi- ja terveyspalveluita.

Hotellin operaattoriksi tulee Folks Hotels Oy. Yhtiö vastaa myös merkittävästä osasta keskuksen ravintolatoiminnasta.

Korhonen esittelee suunnitelmat, jotka ulottuvat uniklinikasta, terveysklinikasta ja valmennusklinikasta joogaan.

– Terveysmatkailu Suomessa on vielä pientä, sillä alan liikevaihto on noin 10–15 miljoonaa euroa. Euroopassa se on miljardibisnestä.

Korhosen mukaan Ranta-Kartanon kokonaisuuden rakentaminen alkaa vielä tänä vuonna alueen linja-autoaseman puoleisesta päästä.

Hotelli ja uimahalli on tarkoitus rakentaa yhtä aikaa. Vähän alle 120 miljoonan euron kokonaisuus on Korhosen arvion mukaan valmiina loppuvuodesta 2023 tai alkuvuonna 2024.

– Pienellä pandemiavarauksella.

Kinoksen aluevaraus on voimassa vuoden 2022 kesään asti.

Lue myös:

Lahden Ranta-Kartanon suurhankkeen aloitus siirtyy koronan vuoksi ensi vuodelle