Koronatilanne Laukaassa on heikentynyt nopeasti, ja Sydän-Laukaan koulun 7.–9. luokat ja Kirkonkylän koulun 4.–6. luokat siirretään siksi etäopetukseen pääsiäiseen saakka. Etäopetukseen siirrytään keskiviikosta 24.3. alkaen.

Kirkonkylän koulun 1.–3. luokat ja molempien koulujen erityisen tuen päätöksen saaneet oppilaat jatkavat lähiopetuksessa.

Koronaryhmän puheenjohtaja Jukka Lappalainen luonnehtii tilannetta "hyvin huolestuttavaksi".

Lappalaisen mukaan taudin ilmaantuvuus Laukaassa on kasvanut nopeasti ja on nyt jo korkeampi kuin Jyväskylässä, jossa epidemiatilanne on pitkään ollut sairaanhoitopiirin heikoin. Viime viikolla torstaihin mennessä Laukaassa oli todettu 10 uutta tartuntaa ja kahdella edeltävällä viikolla 21.

Torstaina Laukaan koronaryhmä totesi kunnan olevan epidemian toiseksi vakavimmalla tasolla eli kiihtymisvaiheessa. Erityisen herkän tilanteesta tekee se, että kunnassa myös havaintoja aiempaa tartuttavammasta koronaviruksen brittivariantista, joka on levinnyt joissakin perheissä.

– Aiemmin jos perheessä oli koronatapaus, se tartutti yhden tai kaksi muuta perheen jäsentä, mutta näissä tapauksissa se tartuttaa koko perheen, Lappalainen sanoo.

Lappalaisen mukaan vielä ei kuitenkaan ole tarkkaa arviota siitä, kuinka suuri osa kunnan uusista tartunnoista on brittimuunnosta, mutta taudin käyttäytyminen viittaa tartuttavampaan virusvarianttiin. Joissakin tapauksissa asia on myös vahvistettu laboratoriossa.

Laukaassa on jo ennestään voimassa koronarajoituksia: muun muassa lasten ja nuorten harrastustoiminta on keskeytetty kunnan tiloissa, sisäliikuntatilat on suljettu muilta kuin kouluilta, kirjastot palvelevat rajoitetusti ja kansalaisopiston kurssit on keskeytetty tai siirretty etäyhteyksiin.

Juttua ja otsikkoa päivitetty 23.3. klo 10.15 Laukaan kunnan tiedotuksen perusteella.