Viikko on alkanut koronatartuntojen osalta rauhallisesti. Pirkanmaalla kerrottiin TAYSin lukujen mukaan tiistaina 11 uudesta koronatartunnasta. Määrä on pienempi kuin eilen kerrotut 18 tapausta.
Testeissä on käyty nyt vähän vähemmän kuin aiempina viikkoina. Fimlab tutki alueelta 869 koronanäytettä.
Yhteensä pandemian aikana Pirkanmaalla on ollut 3 594 varmistettua tartuntaa.
Pirkanmaan pandemiaryhmä kertoo tiistaina iltapäivällä uusimmat tiedot koronatilanteesta. Viikko sitten Pirkanmaa siirtyi koronan leviämisvaiheeseen. Kahden viime viikon ajan uusia tartuntoja on tullut lähes 300 viikossa.
Lisätietoa odotetaan etenkin siitä, miten yläkoulujen ja toisen asteen etäopetuksen käy. Kolmen viikon sulkutila päättyy tämän viikon lopussa. Pandemiaryhmä on luvannut ottaa kantaa siihen, miten jatkossa etäopetusta järjestetään.
Tampereella koko Lentävänniemen alakoulu on siirretty etäopetukseen laajojen altistumisten takia.
TAYSin erityisvastuualueella 68 ihmistä on kuollut koronan seurauksena. 28 on nyt sairaalahoidossa.
THL:n tilasto näytti Pirkanmaalle tiistaina jopa yli sataa tartuntaa. Tähän tilastoon tartunnat voivat tulla viiveellä ryppäinä, mikä selittää eroja.
Lue lisää:
Siirtyvätkö Tampereen muutkin alakoulut etäopetukseen Lentävänniemen vanavedessä? – Pormestari Lauri Lyly: "Katsoisin, pärjätäänkö vielä pari kuukautta"