Kainuussa puntaroidaan tänään ja huomenna, onko maakunta koronaepidemian perustasolla vai kiihtymisvaiheessa. Ilmaantuvuusluku täyttää kiihtymisvaiheen kriteerit, mutta viime aikojen koronatartunnat ovat olleet osin muusta Kainuusta erillään, esimerkiksi Kainuun prikaatissa. Mikä on prikaatin tartuntojen painoarvo, sitä pohtii muun muassa tiistaina klo 16 kokoontuva Kainuun koronanyrkki.
Koronatilanne Kainuussa pysyy toistaiseksi perustasolla, koska positiivisiä koronatestituloksia on vähän suhteessa tehtyjen koronatestien määrään.
Voit katsoa pääkuvaa klikkaamalla Kainuun soten johtaja Maire Ahopellon haastattelun koronanyrkin kokouksen jälkeen.
Kiihtymisvaihe on ollut moneen kertaan lähellä.
– Jos isossa työpaikassa leviää nopeasti tartunta, voidaan olla kiihtymisvaiheessa, Ahopelto tarkentaa.
Tähän mennessä koronan kustannukset Kainuussa ovat olleet 10,8 miljoonaa euroa, joista valtiolta on saatu avustusta 3,6 miljoonaa. Kainuun kunnat maksavat loput kustannuksista.
Kainuu, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala ovat olleet pitkään Suomen rauhallisimpia sairaanhoitopiirejä koronan suhteen. Kaikki kolme sairaanhoitopiiriä ovat olleet perustasolla, kun taas suurin osa maata on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa.
Maanantaina Kainuussa on todettu neljä uutta koronatartuntaa. Yksi näistä on monimetalliyhtiö Terrafamen työntekijällä, joka on ulkopaikkakuntalainen. Kolme tartunnoista on kajaanilaisilla.
Tuoreimpien tartuntojen vuoksi Kainuun ilmaantuvuusluku on 18 tartuntaa viimeisen kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden. Kiihtymisvaiheen raja ilmaantuvuuden osalta on 15 tartuntaa. Kiihtymisvaiheen kriteerinä on myös positiivisten koronatestitulosten osuus kaikista otetuista testeistä. Sen pitää olla yli yhden prosentin, jotta kiihtymisvaiheen määritelmä täyttyy. Nyt tuo luku on 0,7.
Yksi Kajaanin koronatartunnoista on todettu Kajaanin Lyseon oppilaalla. Oppilas käy seitsemättä luokkaa. Koko luokka on asetettu karanteeniin ja kaikki altistuneet testataan, koska vielä ei tiedetä tartunnan lähdettä. Tartunnasta on altistumisia myös vuosina 2007–2008 syntyneiden Hakan jalkapallojoukkueessa.
Katso alapuolelta video Kainuun keskussairaalalta, jossa toimittaja Arto Loukasmäki haastattelee Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkaria. Nämä asiat muuttuvat, jos Kainuu siirtyy kiihtymisvaiheeseen: