Maanantailta on todettu Kainuussa neljä uutta koronatartuntaa. Yksi näistä on Terrafamen työntekijällä, joka on ulkopaikkakuntalainen. Kolme tartunnoista on kajaanilaisilla. Yksi tartunnoista on karanteenissa olijalla ja kaksi ei ole ollut karanteenissa.
Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että tartunnanjäjitys on vielä kesken.
Näiden tartuntojen myötä Kainuun ilmaantuvuusluku on 18 tartuntaa viimeisen kahden viikon ajalta sataa tuhatta asukasta kohden. Kiihtymisvaiheen raja ilmaantuvuuden osalta on 15.
Kun epidemian tasoa määritetään, ilmaantuvuusluvun lisäksi arvioidaan, voiko tartuntoja jäljittää. Myös positiivisten tulosten osuus kaikista otetuista testeistä pitää olla yli yhden prosentin, jotta kiihtymisvaiheen määritelmä täyttyy. Leviämisvaiheen positiivisten tulosten osuuden raja on kaksi prosenttia.
Kainuun koronanyrkki kokoontuu tiistaina iltapäivällä arvioimaan tilannetta.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.