Jyväskylän kaupunginhallitus on myöntänyt kaupungin 184-vuotissyntymäpäivänä vuoden 2021 Jyväskylä-mitalin Jyväskylän kaupungin koronajäljitystiimille.
Kaupunginhallitus perusteli (Jyväskylän kaupungin verkkosivut) yksimielistä valintaansa todeten, että Jyväskylän kaupungin koronajäljitystiimi on pandemiavuoden ajan tuonut sekä henkistä että terveydellistä turvaa Jyväskylän asukkaille.
Lisäksi perusteluiden mukaan koronajäljitystiimin työ on ollut ennakoivaa ja työn ansiosta Jyväskylässä koronakaranteenit on onnistuttu asettamaan tartuntahuippujen aikana siten, että tartunnat on saatu vaikeissakin tilanteissa hallintaan.
Jyväskylän kaupungin koronajäljitystiimi on tehnyt ennakkoluulotonta työtä ja tunnistanut työssään tartuntojen kannalta erityiset riskipaikat ja -yhteisöt jalkautuen niihin testaamaan ja ohjeistamaan asukkaita, kuvailee kaupunginhallitus.
Koronapandemian aikana tiimin jäsenet ovat soittaneet tuhansille koronakaranteeniin asetetuille tai tartunnan saaneille asukkaille ohjeistaen ja rauhoittaen tiedon saaneita henkilöitä.
Koronajäljitystiimin toimintaa on koordinoinut tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä ja tartuntatautien vastuuhoitaja Elina Lahtinen.
Koronajäljitystiimin kokoonpano on vaihdellut pandemian aikana. Tartuntamäärien kasvaessa jäljitystiimiä on vahvistettu muista palveluista siirtyneillä sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisilla. Enimmillään tiimissä on toiminut yli 25 henkilöä.
Kaupunginhallitus korostaa, että vaikka mitali osoitetaan koronajäljitystiimille, on mitali samalla tunnustus kaikille pandemian hoitoon osallistuneille työntekijöille koronakriisin aikana.
Kaupunginvaltuuston 24.10.1966 perustama Jyväskylä-mitali on tunnustus erityisen merkittävistä ansioista Jyväskylän hyväksi. Ensimmäinen Jyväskylä-mitali myönnettiin akateemikko Alvar Aallolle vuonna 1967.