Lapin aluehallintovirasto jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista Lapin sairaanhoitopiirin alueella. Kaikki yli kuuden henkilön sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty 11.4. saakka.

Syynä on koronavirustartuntojen leviämisen ennalta ehkäiseminen.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan kuusi ihmistä, kunhan niissä noudatetaan viranomaisten koronantorjuntaohjeita.

Määräys on voimassa 29.3.–11.4.2021 Lapin sairaanhoitopiirin kunnissa eli Enontekiöllä, Inarissa, Kittilässä, Kemijärvellä, Kolarissa, Muoniossa, Pelkosenniemellä, Pellossa, Posiolla, Ranualla, Rovaniemellä, Sallassa, Savukoskella, Sodankylässä ja Utsjoella.

Lapin aluehallintoviraston päätös perustuu kokonaisarvioon tämänhetkisestä alueellisesta tautitilanteesta. Lapin sairaanhoitopiirin alueella ilmaantuvuusluvut ovat viime viikkoina hieman laskeneet, mutta muualta Suomesta Lappiin suuntautuvan matkailun ja virusmuunnosten leviämisen vuoksi on edelleen olemassa merkittävä riski tartuntatilanteen huonontumiselle.

Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.