Koronaviruspandemian alusta lähtien Keski-Pohjanmaalla on tehty yhteensä noin 51 000 koronavirustestiä. Niistä sosiaali- ja peruspalvelukuntayhtymä Soiten tekemiä testejä on reilut 47 000 ja loput ovat yksityisen sektorin ottamia näytteitä.

Koronavirustartuntoja alueella on todettu viime vuoden maaliskuusta alkaen 242 kappaletta. Vain 24 tapausta niistä on varmistunut virusmuunnoksen aiheuttamaksi, mikä on noin 10 prosenttia kaikista alueella todetuista tartunnoista.

Vaikka määrä vaikuttaa pieneltä, Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen muistuttaa, ettei testituloksia ole seulottu virusmuunnosten osalta vielä kovin pitkään.

Virusmuunnosta on testattu positiivista tuloksista vasta parin kuukauden ajan, kun vielä viime syksynä testejä lähettiin THL:ään analysoitavaksi hyvin harvakseltaan.

– Muuntovirukset tulivat tietoisuuteen vasta viime vuoden loppupuolella. Suurin osa näistä [virusmuunnosten aiheuttamista] tartunnoista on todettu lähikuukausien aikana. Se vastaa koko Suomen epidemiatilannetta, eli muuntovirus on ottamassa selvemmin valtaviruksen roolia Etelä-Suomessa ja näköjään myös meillä, Rahkonen sanoo.

Virusvarianttien aiheuttamat tartunnat lisääntymässä

Ensimmäiset koronaviruksen muunnokset todettiin Keski-Pohjanmaan alueella helmikuun puolivälissä. Valtaosa virusmuunnoksien aiheuttamista tartunnoista on peräisin Ruotsin Skellefteån tehdastyömaan tartuntaryppäästä. Sieltä maakuntaan on kulkeutunut 22 tautitapausta.

Loput kaksi virusmuunnostartuntaa ovat lähtöisin toisesta tartuntaketjusta. Keski-Pohjanmaalla on toistaiseksi tavattu alkuperäisen epidemiaviruksen lisäksi vain sen brittivarianttia.

Naapurimaakunnissa tilanne virusmuunnosten osalta on kahtalainen: Etelä-Pohjanmaalla koronaviruksen brittivariantti on ollut sairaanhoitopiirin alueella hallitseva, mutta aivan viime aikoina sitä ei ole todettu enää yhtä runsaasti. Lisäksi alueella on ilmennyt myös Etelä-Afrikan virusvarianttia.

Vaasan sairaanhoitopiirissä tilanne on puolestaan samankaltainen kuin Keski-Pohjanmaalla, eikä siellä ole tavattu virusmuunnoksia samaan tapaan kuin Etelä-Pohjanmaalla.

Virusmuunnos yleistyy kovaa vauhtia Etelä-Pohjanmaalla, lähes kaikista otetuista näytteistä löytyy brittivariantti

Rahkosen mukaan eroja selittää se, että koronatartuntoja on todettu Keski-Pohjanmaalla ylipäätään vähän. Tällöin tartunnat ovat helpommin jäljitettävissä ja ketjut katkaistavissa.

– Etelä-Suomessa saatujen kokemusten mukaan virusmuunnoksen myötä tartuntoja tulee enemmän myös nuorempiin ikäluokkiin ja lyhyemmätkin altistusajat voivat riittää taudin tarttumiselle. On vaikeaa arvioida, mihin meillä tilanne lähiviikkoina ja kuukausina tulee johtamaan, Rahkonen sanoo.

Tuleeko virusmuunnoksesta sitten myös Keski-Pohjanmaan alueella vallitseva virustyyppi?

– Siihen suuntaan on samanlaisia merkkejä kuin Etelä-Pohjanmaallakin. Jos katsotaan tartuntoja esimerkiksi viimeisen kuukauden ajalta, niin lähes jo puolet niistä on virusmuunnosta tai sellaiseksi epäiltävää tartuntaa.

Testitulokset epäillyistä muuntoviruksista valmistuvat vasta noin kolmen viikon kuluttua. Tälläkin hetkellä Soiten alueella odotetaan tietoa mahdollisista virusmuunnoksista parinkymmenen näytteen osalta.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla: Sairaanhoidon tarve on jälleen kasvanut, maakunnassa ei ole todettu yhtään omikrontartuntaa