Viikonloppuna todettiin viisi uutta koronavirustartuntaa kuntayhtymä Essoten alueella. Yksi tartunnoista löytyi Pieksämäeltä, muut Mikkelistä.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa, että osassa tapauksissa tartunnat ovat levinneet herkästi.

Uudeltamaalta lähtöisin olleet ketjut ovat herkemmin tarttuvaa brittivarianttia.

Rokotukset jatkuvat alueella

Rokote päätettiin hyllyttää Suomessa perjantaina, kun ilmeni, että sillä saattaa olla yhteys aivolaskimotukoksiin. THL haluaa selvitää rokotteen yhteyden kahteen Suomessa ilmi tulleeseen sairaustapaukseen.

AstraZenecan rokotteiden käytön keskeytys ei kuntayhtymän mukaan tule hidastamaan rokotustahtia. Näin myös kenenkään aikaa ei ole jouduttu perumaan AstraZenecan rokotteen käytön keskeytyksen takia.

Essote vastustaa viime viikolla esille noussutta mahdollisuutta, että rokotteita kohdennettaisiin enemmän hankalammille tautialueille.

– Tilanteet ovat muuttuneet koko ajan nopeasti. Etelä-Savossa on korkea sairastavuus ja siten paljon riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä. He sairastuvat helpommin koronan vaikeaan muotoon, jos saavat tartunnan. Kun otetaan huomioon tämä ja se, että alueella on paljon vapaa-ajan asustusta, emme voi millään kannattaa tässä vaiheessa muutoksia rokotteiden jakelujärjestykseen, sanoo Seppälä tiedotteessa.

Lue myös:

Astra Zenecan rokotetta odotti muutama sata eteläsavolaista – rokotteen hyllyttäminen ei aiheuta suuria ongelmia alueella