Kouvolassa järjestettyihin hautajaisiin liittyvästä mahdollisesta joukkoaltistumisesta ei ole tullut ilmi uusia koronatartuntoja.
Kymsote kertoi perjantaina, että yhdellä hautajaisiin kaksi viikkoa sitten osallistuneella oli todettu koronavirustartunta. Tilaisuudessa oli mahdollisesti altistunut koronatartunnalle noin sata henkilöä.
Lue lisää: Väki kokoontui hautajaisiin eri puolilta Suomea Kouvolaan – noin 100 mahdollisesti altistunut koronatartunnalle
Tilaisuus järjestettiin perjantaina 5. maaliskuuta katolisessa kirkossa noin kello 10.30. Tilaisuuden jälkeen väki siirtyi toiseen tilaisuuteen Helluntaiseurakunnan tiloihin. Molempiin tilaisuuksiin väkeä tuli enemmän kuin seurakunnat ennakkoon odottivat. Messun alussa ylimääräisiä oli pyydetty poistumaan.
Kymsoten infektiotautien ylilääkäri Risto Pietikäinen kertoo lähettäneensä viestin kaikille sairaanhoitopiireille. Kymsoten tietoon ei kuitenkaan ole tullut hautajaisiin liittyviä uusia tartuntoja muualta Suomesta tai Kymenlaaksosta.Se ei Pietikäisen mukaan silti tarkoita, etteikö tartuntoja voisi olla.
– Saattaa olla, että on tartunnan saaneita, oireettomia tai hyvin lieväoireisia ihmisiä joko meidän alueellamme tai muualla Suomessa.
Osallistujat eivät ole tiedossa
Kymsote on asettanut karanteeniin tartunnan saaneen henkilön ja hänen perheenjäsenensä.
Kymsoten tiedossa ei ole muita hautajaisiin osallistuneita, joten enempää ihmisiä ei ole voitu asettaa karanteeniin. Myös karanteeniin asetetut ovat infektiotautien ylilääkäri Risto Pietikäisen mukaan pystyneet kertomaan muista osallistujista hyvin vähän.
– Kun tilaisuudessa oli ilmeisesti ihmisiä ympäri Suomea, niin kaikki eivät varmasti ole tunteneetkaan toisiaan. Emme ole päässeet kerimään tätä mistään suunnasta, että olisi joku, joka tietäisi osallistujien nimiä.
Kymsote on suositellut, ettei Kymenlaaksossa järjestetä yli kuuden hengen yksityistilaisuuksia tai perhejuhlia, eikä tällaisiin myöskään osallistuta.
Kymsote oli yhteydessä sekä seurakuntaan että poliisiin, kun se sai puhelinsoiton ulkopuoliselta, että hautajaisiin menee paljon väkeä. Myös ainakin Ilta-Sanomat on kertonut poliisin saaneen tiedon tilaisuudesta ja olleen yhteydessä seurakuntaan.
– Saamme tietää yksityistilaisuuksista lähinnä, jos joku naapuri huomaa, että jonnekin lappaa paljon väkeä. Monesti saamme tietää jälkikäteen, kun on todettu positiivinen tartunta ja alettu selvittää, Pietikäinen sanoo.
Juttua täydennetty 22.3. klo 15:08: Lisätty tieto, että tilaisuuksiin osallistui enemmän ihmisiä kuin seurakunnat ennakkoon odottivat.
Lue lisää: Miksi jotkut uskonnolliset yhteisöt kokoontuvat, kun muut noudattavat tiukkoja rajoituksia? Kolmen kirkon edustajat kertovat, miten ne ehkäisevät koronaa