Taipalsaaren Kirkonkylän koulussa on asetettu lisää oppilaita karanteeniin koronatartunnan takia.

Kaikki luokat neljännestä kuudenteen siirtyvät etäopetukseen tästä aamusta alkaen. Karanteenissa on yhteensä 45 oppilasta ja seitsemän aikuista. He palaavat kouluun pääsiäisen jälkeen.

Rehtori Nina Pakarinen kertoo, että eilisiltaan eli sunnuntai-iltaan mennessä omaehtoiseen karanteeniin oli jäämässä 28 lasta.

Karanteenin ovat aiheuttaneet kaksi sairaustapausta, ja karanteenissa on kaksi koululuokkaa ja yksi valinnaisaineryhmä.

Taipalsaaren Kirkonkylän koulun oppilaille luovutetaan koululla kirjoja ja ipadeja. Lisäksi heille järjestetään etäruokailua.

Asiasta kertoi ensin Etelä-Saimaa.

Vielä perjantaina karanteeniin oli jäämässä 22 oppilasta ja neljä opettajaa.