Suomen painitoivo Arvi Savolainen aloitti vakuuttavasti olympiapaikkajahdin Euroopan karsintaturnauksessa Budapestissa.

Savolainen, 22, löylytti saksalaista Ramsin Azizsiria pistein 8–0 kreikkalais-roomalaisen painin 97-kiloisten luokassa Savolainen kuvaili vastustajaa hankalaksi painittavaksi.

– Matsi lähti rullaamaan ja sai hyvän fiiliksen. Sain sen verran kovaa painittua, että inhottava tyyli ei häirinnyt omaa painia, Savolainen kertoi Yle Urheilulle.

Puolivälierissä Savolainen jatkoi hyviä otteitaan. Savolainen voitti tutun treenivastuksensa, Ruotsin Pontus Lundin, puhtaasti 10–0. Ottelu kesti vain minuutin ja 41 sekuntia.

– Voitto oli tietysti maukas, ja matsi loppui vähän ennen kuin ehti alkaakaan. Se oli hyvä matsi, ei tullut tehtyä mitään virheitä ja onnistuin tekemään mukavasti pisteitä, jotta pääsin matolta pois. Hänellä ei ollut ehkä tilanteeseen ihan paras puolustus, ja tuntui että hän lähti aika helposti.

Budapestissa finaalipaikka tuo paikan ensi kesän Tokion olympialaisiin. Olympiapaikan kannalta ratkaiseva välierä painitaan noin kello 20 Suomen aikaa, ja vastaan asettuu Italiaa edustava EM-hopeamitalisti Nikoloz Kakhelashvili.

– Hänen kanssaan olen paininut leirillä pari kertaa, mutta se on ollut vähän sellaista tunnustelua ja katselua. Ihan täysillä ei ole päässyt ottamaan, mutta kisassa sen sitten näkee, millainen kukakin on miehiään. Leireillä pahimmat jipot pidetään vähän salassa.

Savolainen uskoo, että hän jaksaa italialaista paremmin.

– Etuni on se, että jaksan hyvin ja hän ei ehkä ihan niin paljoa. Hän on kyllä tosi vahva, ja ehkä sellainen väsytystaktiikka täytyy häntäkin vastaan ottaa.

Päivitetty klo 15.42. lisätty Savolaisen voitto Lundista.

Päivitetty klo 16.40: lisätty kommentit Lund-ottelusta.

Päivitetty klo 18.40: lisätty Savolaisen kommentteja Kakhelashvili-ottelusta.

Lue lisää:

Viidellä norjalaisella koronatartunta – painija Arvi Savolaisen olympiakarsintaurakka helpottui