Vaasan sairaanhoitopiirissa uusien tartuntojen määrä on ollut kuukauden päivät selvässä laskussa. Sairaanhoitopiiri on koronaviruksen suhteen leviämisvaiheessa, mutta pohdintaan nousee jo se, voisiko alue siirtyä alemmalla tasolle, kiihtymisvaiheeseen.
Sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen sanoo, että asia otetaan esille seuraavassa koronakoordinaatiotyöryhmän kokouksessa. Se on tiistaina.
– Jo viime viikon kokouksessa puhuimme, että katsotaan tämä viikko, mikä se tartuntojen suhteen on. Otan asian tiistaina esille, kertoo Kinnunen.
Vaasan sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku oli lauantaina 51/100 000 asukasta kohden. Se on laskenut selvästi. Kinnunen muistuttaa, että kun alue siirtyi leviämisvaiheeseen ilmaantuvuusluku oli sata.
Sairaanhoitopiirissä tartunnat ovat viime viikkoina keskittyneet Vaasaan. Alueella on kuntia, joissa uusia tartuntoja ei ole tullut enää hetkeen ja ilmaantuvuusluku on nolla.
Sairaanhoitopiirissä tuli ilmi lauantaina neljä uutta koronavirustartuntaa.
Etelä-Pohjanmaalla tilanne vakaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä uusien koronavirustartuntojen määrä on vakiintunut. Ylilääkäri Matti Rekiaro kertoo, että tartuntoja on kuukaudessa ollut nyt jo pitkään keskimäärin sata.
Viime päivinä tartuntoja on ollut vain muutamia päivässä.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on kiihtymisvaiheessa, vaikka käytännössä tilanne on melko vakaa. Tästä huolimatta Rekiaro ei usko, että alue siirtyisi vielä perustasolle.
– On selvä, että se puhuttaa. Meillä on maanantaina taas koronakoordinaatiotyöryhmän kokous, jossa asia on varmasti keskustelussa. En kuitenkaan usko, että muutosta vielä tulisi.
Etelä-Pohjanmaalla tuli ilmi lauantaina kaksi uutta koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on 26/100 000 asukasta kohden.
Keski-Pohjanmaalla nolla tartuntaa lauantaina
Keski-Pohjanmaalla tuli perjantaina ilmi viiden koronatartunnan rypäs, joka liittyi ulkomailta saapuneeseen rahtilaivaan.
Lauantaina ei alueella tullut ilmi yhtään uutta tartuntaa. Keski-Pohjanmaa on koronaviruksen suhteen perustasolla.
Ilmaantuvuusluku on pysynyt matalalla pitkään. Tällä hetkellä se on 15/100 000 asukasta kohden.
Katso täältä lisää koronauutisia.