Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedotti perjantaina, että Suomi keskeyttää varotoimena viikoksi rokotukset Astra Zenecan koronavirusrokotteella.
Tämä tarkoittaa sitä, että pääkaupunkiseudulla pitää siirtää tai toistaiseksi perua tuhansia rokotusaikoja.
Helsingissä joudutaan siirtämään noin 2000 jo varattua rokotusaikaa, kertoo kaupungin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen. Siirtoa organisoidaan hänen mukaansa parhaillaan.
Helsingissä käytössä on ollut Astra Zenecan rokotteen lisäksi Pfizerin rokote, jota ei ensi viikolla riitä kaikille niille, joilta rokotusaika on nyt peruuntunut.
– Jatkamme Pfizerin kanssa suunnitellusti ja jos Astra Zeneca -rokotteen käyttökielto jatkuu, siirrämme peruutetun ajan varanneet saamaan tätä rokotetta, kertoo Turpeinen.
Espoossa rokotusaikoja joudutaan perumaan puolestaan noin tuhat, sillä myös Espoossa kaikki Pfizerin rokotteet ensi viikolle on jo varattu.
– Astra Zenecan rokotteiden toimitus on ollut vähäisempää kuin toisen valmisteen, joten vaikutus rokotustahtiin ei ole valtava. Pientä takaiskua se kuitenkin tarkoittaa, kertoo Espoon sosiaali- ja terveystoimen perusturvajohtaja Sanna Svahn.
Svahnin mukaan Espoon kaupunki tiedottaa rokotusten uudelleenorganisoinnista heti asian selvitessä.
Vantaalla tulevalle viikolle oli varattu noin 850 Astra Zeneca -rokotusaikaa. Ajan varanneille lähetetään tekstiviesti tai heille soitetaan, kertoo kaupungin koronarokotustoiminnan vastuuhenkilö Piia Niemi-Mustonen.
– Suunnitelmaa Astra Zenecan rokoteaikojen korvaamiseksi tehdään ja siitä tiedotetaan kuntalaisia mahdollisimman pian.
Vantaalla on käytössä Pfizerin ja Astra Zenecan rokotteet. Pfizerin rokotteella ei pystyttä suoraan korvaamaan Astra Zenecan poisjääntiä, hän sanoo.