Viikonloppuna ajettavan Suomussalmi-rallin järjestäminen on aiheuttanut kainuulaisissa huolta koronaturvallisuudesta.
Jopa tuhannen ihmisen (Iltalehti) saapuminen Suomussalmelle on vaatinut Ralli Team Kainuun puheenjohtaja Jarmo Moisasen mukaan tarkkaa suunnittelua. Esimerkiksi ralliautojen varikkopaikat on sijoitettu hajautetusti Suomussalmen ympäristöön ja tapahtuma on suljettu yleisöltä.
Moisanen kertoo, että tapahtumasta on keskusteltu viranomaisten kanssa ja se voidaan järjestää turvallisesti.
– Lähtökohtana on ollut toteuttaa tapahtuma viranomaisten määräysten ja ohjeistuksien mukaisesti. Tämä on niin sanottu ei-yleisötapahtuma, eli kilpailut toteutetaan käytännössä suljetuissa olosuhteissa kilpailijoiden, järjestävän seuran ja talkoolaisten kesken.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.